Norjalaistaustaisen seniori- ja lapsipuhelimien Xploran Mobile esittelee ensi viikolla Barcelonassa alkavilla Mobile World -messuilla tekoälypohjaiset laitesuojaukset. Yhtiö on ensi kertaa esillä yhdessä ostamansa ruotsalaisen Doro-merkin kanssa.
Xploara Technologiesin kehittämä uusi SafeAI valvoo ja suodattaa ennakoivasti tekstiviestejä ja kuvia sekä tunnistaa sopimattoman sisällön. Myös ääni- ja videoviestien suojaus on tarkoitus ottaa käyttöön myöhemmässä vaiheessa.
Yhtiön tavoitteena ei ole pelkkä rajoittaminen, vaan turvallisten ja terveiden digikäyttäytymisen tapojen tukeminen. ”Hyödynnämme tekoälyä niin, että se ei ainoastaan estä riskejä, vaan myös ohjaa käyttäjiä turvallisempaan ja vastuullisempaan digitaaliseen toimintaan”, teknologiajohtaja Sanghyo Kim sanoo.
Teknologiajohtaja Sanghyo Kimin mukaan turvallinen teknologia tarkoittaa selkeitä rajoja ja ikätasoista suunnittelua. Ratkaisut pohjautuvat yrityksen ostaman Doron pitkään kokemukseen senioriviestinnästä.
Yritys kertoo painottavansa teknologian suunnittelussa eri ikäryhmien todellisiin tarpeisiin. Siinä esimerkiksi lapset ja nuoret saavat käyttöönsä laitteita, jotka suojaavat heitä manipuloinnilta, haitalliselta sisällöltä ja liialliselta ruutuajalta. Samalla halutaan kuitenkin tukea myös asteittain kohti vastuullista ja itsenäistä digikäyttöä.
Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan ohjelmistopäivitys lasten XploraOne-laitteeseen vuoden 2026 jälkipuoliskolla. Myöhemmin ratkaisua laajennetaan asteittain myös muihin laitteisiin. XploraOne on puhelin 9–12-vuotiaille lapsille, jossa ei ole sosiaalista mediaa, avointa internet-yhteyttä eikä sovelluskauppaa. Lapset voivat olla yhteydessä vain ennalta hyväksyttyihin kontakteihin.
Xplora-sovelluksen kautta vanhemmat voivat hallita kaikkia asetuksia, seurata GPS-sijaintia sekä ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä ominaisuuksia, kuten kameran tai pelit. Koulu- ja unitilat auttavat rytmittämään arkea. Yhtiön Doro Aurora -sarja on puolestaan suunnattu senioreille ilman turhaa monimutkaisuutta hätäavustimin. Yhtiö myy myös henkilökohtaisella asiakastuella varustettuja Doro Connection SIM-liittymiä.
Xploran ja Doron kanssa senioripuhelimissa kisaa myös sveitsiläinen Emporia ja joissakin malleissa normaalit kännykkävalmistajat.
Taustaa: Xplora (LINKKI) ja Doro (LINKKI).
Kuvitus: Xlplora