Jättikoon televisiot kävivät kaupaksi – kännykkämyynti takkusi

Vuoden ensimmäinen neljännes oli Suomessa alan kulutuselektroniikan yhdistyksen mukaan kaksijakoinen. Kännyköiden myynti takkusi kellopuhelimia lukuun ottamatta samalla kun isot televisioruudut kävivät entistä paremmin kaupaksi.

Kännykkämarkkinat jäivät miinukselle elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistyksen mukaan valmistajien siirtyneiden julkaisuaikataulujen kautta. Kännykkämyynti jäi lievästi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sekä arvossa että kappaleissa.

Matkapuhelimien hintataso jatkoi silti edelleen nousuaan. Nousua selittävät maahantuojajärjestön mukaan laitteiden ekosuunnitteluasetuksen vaikutukset ja kalliimpien mallien suosion kasvu.

Esimerkiksi taittuvanäyttöiset puhelimet kasvattavat suosiotaan.  Lasten kellopuhelin on myös uusi normaali. Ja muutenkin puettavien rannelaitteiden markkina jatkoi kasvuaan ETKO ry:n tilastojen mukaan alkuvuonna sekä kappaleissa että euroissa.

Televisioissa urheilutapahtumat vauhdittivat myyntiä. ETKO:n mukaan alkuvuonna televisiokaupassa hallitsivat yli 75-tuumaiset ruudut, joiden myynti kasvoi kaksinumeroisesti sekä kappaleissa että euroissa. Pienempien ruutukokojen vertailua vaikeuttaa viime vuoden teräväpiirron HD-siirtymän vauhdittama poikkeuksellinen televisiokauppa.

Pienemmissä laitteissa suurin segmentti on edelleen langattomat nappikuulokkeet, mutta alkuvuoden yllättäjä oli langallisten perusmallien kasvu. Samalla tekoälyominaisuudet vahvistuvat kuulokkeiden kalliimmassa päässä, mikä monipuolistaa markkinaa entisestään.

ETKO ry:n markkinatiedot perustuvat NielsenIQ GfK:n ja yhdistyksen omiin tilastoihin.

Lisää:  ETKO ry:n kodintekniikan myyntitilastot 1-3 2026 (LINKKI. pdf).

Kuvituskuva: LG