Nokia perusti hallitukseen teknologiaryhmän

Nokia vahvistaa teknologiaseurantaansa perustamalla hallituksen yhteyteen oman ryhmän valvomaan yrityksen teknologiaosaamista. Nokian varsinainen yhtiökokous järjestettiin eilen Helsingissä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Risto Siilasmaa.

Nokian hallitus perusti teknologiavaliokunnan ensisijaisesti neuvoa-antavaksi foorumiksi ja tarkastelemaan Nokian korkean tason innovaatio- ja teknologiastrategioita, jotka yhtiön johto laatii ja toteuttaa.

Teknologiavaliokunta koostuu julkistustiedotteen mukaan vähintään kolmesta hallituksen jäsenestä, jotka täyttävät heihin sovellettavat riippumattomuusvaatimukset ja joilla on hallituksen aika ajoin tarkoituksenmukaiseksi määrittelemää innovaatio-, teknologia- ja tieteellistä osaamista.

Teknologiavaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Edward Kozel ja jäseniksi Bruce Brown, Jeanette Horan, Louis R. Hughes, Olivier Piou ja Risto Siilasmaa.

Vuoropuhelussaan johdon kanssa sekä johdolle tarjoamissaan ajatuksissa ja neuvoissa valiokunta käsittelee ajoittain:

  • Nokian näkökantaa merkittäviin teknologiainnovaatioihin
  • Disruptiivisiin uhkiin tai mahdollisuuksiin johtavia keskeisiä teknologiasuuntauksia
  • Nokian tutkimus- ja kehitysohjelmiin liittyviä korkean tason riskejä ja mahdollisuuksia
  • Nokian teknologista kilpailukykyä ja uusia strategisia teknologia-aloitteita

Eilinen yhtiökokous valitsi myös yhtiön hallitukseen kymmenen jäsentä. Valitut olivat Bruce Brown, Jeanette Horan, Louis R. Hughes, Edward Kozel, Elizabeth Nelson, Olivier Piou, Risto Siilasmaa, Carla Smits-Nusteling ja Kari Stadigh.

Lisäksi Sari Baldauf valittiin uutena jäsenenä. Risto Siilasmaan jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja Olivier Pioun hallituksen varapuheenjohtajana.

Yhtiökokous päätti maksaa vuosipalkkiot hallituksen jäsenille eli hallituksen puheenjohtajalle 440 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 185 000 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 160 000 euroa.

Lisäksi yhtiökokous päätti, että tarkastusvaliokunnan ja henkilöstöpoliittisen valiokunnan puheenjohtajille maksetaan kummallekin vuosipalkkiona lisäksi 30 000 euroa ja tarkastusvaliokunnan muille jäsenille kullekin 15 000 euroa.

Uuden teknologiavaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 20 000 vuosipalkkio.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen myös päättämään enintään 550 miljoonan Nokian osakkeen hankkimisesta yhtiön käyttöön, esimerkiksi mitätöitäväksi, rahoitukseen tai kannustinohjelmiin.

Lisää: Nokian hallituksen teknologiavaliokunnan suunnitelma (LINKKI, pdf)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018