
Nokian Verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmän johtaja vaihtuu kesäkuussa, kun tehtävää hoitanut Federico Guillénin jää vuoden lopussa eläkkeelle. Uudeksi johtajaksi nousee nykyisestä johdosta David Heard. Samalla hän nousee myös Nokian johtoryhmään.
Nokian verkkoinfrastruktuuriryhmän johtajana kesäkuussa aloittava David Heard toimi ennen nykytehtävää Nokian ostaman Infineran vetäjänä. David Heard toimi Infinerassa myös operatiivisena johtajana vastaten uusien ratkaisuiden innovoinnista. Heard on toiminut myös muissa yhdysvaltalaisissa teknologiayhtiöissä, kuten JSDU:ssa, BigBand Networksissä, Somera Communicationsissä, Lucent Technologiesilla ja AT&T:llä.
Tiedotteen mukaan Federico ja David työskentelevät tiiviisti yhdessä varmistaakseen johtajavaihdoksen. Heard raportoi huhtikuussa Inteliltä tulleelle Nokian toimitusjohtaja Justin Hotardille ja hänen asemapaikkansa on Dallasissa, Yhdysvalloissa.
Verkkoinfrastruktuurilla on Hotardin mukaan nyt vahva pohja, jolle rakentaa. ”Olen kiitollinen Federicolle hänen arvokkaasta panoksestaan Nokian hyväksi ja toivon hänelle kaikkea hyvää jatkossa”, Justin Hotard sanoo.
”Federicon johtajakaudellaan liiketoimintaryhmä uudisti portfoliotaan, muun muassa myymällä merenalaisten verkkojen liiketoiminnan ja ostamalla Infineran’’, kertoi toimitusjohtaja Justin Hotard.
Nokia kertoi tänään muistakin muutoksista johtoryhmänsä kokoonpanoon. Ryhmään nousee Heardin lisäksi Victoria Hanrahan, joka on nimitetty Nokian toimitusjohtajan uudeksi kansliapäälliköksi. Hanrahan tulee keskittymään Nokian liiketoiminnan strategisten ja operatiivisten hankkeiden johtamiseen ja parantamaan toimintoja sekä koordinointia. Hänen asemapaikkansa on Espoossa.
Kuvituskuva: UT