Helsingissä järjestettävien Teknologia25-messujen seminaaritarjonta on julkistettu hyvissä ajoin. Tapahtumassa kuullaan kolmen päivän aikana 140 puheenvuoroa viidellä eri ohjelmalavalla. Lisäksi järjestetään useita erikoisalueiden seminaareja ja kilpailuja. Päivitetty 28.10.2025.
Marraskuun Teknologia 25 -tapahtuman seminaariohjelman keskiössä on 13 ns. keynote-puheenvuoroa, joissa ääneen pääsevät eri toimialojen huippuasiantuntijat Suomesta ja maailmalta. Mukana on uutuutena myös Rohkeaa johtajuutta – kasvua ja kilpailukykyä suomalaiselle teollisuudelle -seminaari, joka on suunnattu teollisuusjohtajille. Seminaari toteutetaan yhteistyössä Make In Finland -ekosysteemin kanssa.
Tapahtuman keynote-puhujia ovat vetyasiantuntija Herkko Plit (P2X Solutions ja H2 Cluster Finland), tohtori ja teknologiajohtaja Jari Saarinen (GIM Robotics), sulautettujen järjestelmien professori Juha Röning (Oulun yliopisto), ohjelmistotuotannon professori Jari Porras (LUT-yliopisto), teknologiajohtaja Matti Kauhanen (ABB) ja Timo Savolainen, joka on yksi Suomen johtavia AI-strategisteja.
Kansainvälisiä keynote-puhujia ovat Fortumin OT-kyberturvallisuuden johtava asiantuntija Ross Bailey, Bosch Rexroth:n tehdasautomaatiosta vastaava johtokunnan jäsen Thomas Fechner, Mariborin yliopiston koneinsinöörikunnan professori Igor Drstvenšek ja kunnossapidon professori (Luleån teknillinen yliopisto) sekä EFNMS:n (European Federation of National Maintenance Societies) puheenjohtaja Dr. Diego Galar.
Tässä tarkemmin ohjelmatarjonnasta muutamia poimintoja
- Tiistai 4.11. Robotics Stage klo 11.00: Työkoneet autonomiseksi: Missä mennään ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Teknologiajohtaja tohtori Jari Saarinen (GIM Robotics) jakaa näkemyksiä liikkuvan työkoneautomaation nykytilasta ja niistä tekijöistä, jotka ajavat automatisointia eteenpäin.
- Tiistai 4.11. MX-System Stage klo 11.00: VTT:n mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian tutkimuksesta vastaava johtaja Pekka Pursula avaa puheenvuorossa kuullaan Suoman kvanttistrategin ajankohtaiset kuulumiset.
- Tiistai 4.11 Tivia Stage klo 13.00: Ohjelmistotuotannon professori Jari Porras avaa ICT-alan yritysten kestävän kehityksen ESG-raportoinnin haasteita.
- Tiistai 4.11 Energy, Hydrogen and Maintenance Stage klo 13.00: P2X Solutionsin toimitusjohtaja ja Suomen vetyklusterin johtaja Herkko Plit kuvaa esityksessään P2X Solutionsin kasvutarinaa. Lisäksi kuvataan Suomen vetytalouden mahdollisuuksia ja yrityksen jatkosuunnitelmia.
- Keskiviikko 5.11. MX-System Stage klo 11.40: ABB:n teknologiajohtaja ja kunniatohtori Matti Kauhasen puheenvuoro käsittelee, miten tehoelektroniikka tekee uusiutuvasta energiasta käytännöllisempää ja tehokkaampaa ja luo edellytykset kestävälle energiajärjestelmälle.
- Keskiviikko 5.11 Robotics Stage klo 12.00: Oulun yliopiston sulautettujen järjestelmien professori ja euRobotics-järjestön varapuheenjohtaja Juha Röning kertoo puheenvuorossaan, miten Euroopan murroksessa olevat robotiikkamarkkinat tulisi rakentaa uudelleen.
- Keskiviikko 5.11 Energy, Hydrogen and Maintenance Stage klo 13.00: Insinööriprikaatikenraali Juha-Matti Ylitalo puheenvuoro käsittelee Puolustushallinnon logistiikka- ja puolustusmateriaalitoimintaa muuttuneessa turvallisuustilanteessa.
- Torstai 6.11. Energy, Hydrogen and Maintenance Stage klo 10.30: sektorijohtaja everstiluutnantti Jussi Tuovinen esittelee ensimmäistä kertaa julkisessa tilaisuudessa puolustusvoimien data- ja tekoälystrategiaa.
- Torstai 6.11. Energy, Hydrogen and Maintenance Stage klo 11.00: Dr. Diego Galar (Chairman EFMNS and Professor, Luleå University of Technology) avaa, kuinka kehittyneellä laitteiden elinkaaren hallinnalla ja elinkaaristrategioilla pidennetään omaisuuden käyttöikää, vähennetään hukkaa ja maksimoidaan arvo.
- Torstai 6.11. Tivia Stage klo 12.00: Yksi Suomen johtavista AI-strategeista Timo Savolainen käsittelee otsikon aihetta laajasti ja eteenpäin katsoen. Läpi käydään muun muassa AI-agentteja, AGI:a, humanoidirobotteja, tekoälytransformaation johtamista, hyperpersonoitua asiakaskokemusta, ja saadaan esimerkkejä eri toimialoilta. /
- Torstai 6.11. Robotics Stage klo 12.30: Nettiyrittäjä Lauri Vuohensilta avaa, miten Hydraulic Press Channel käyttää teollisuusrobottia videotuotannossaan ja miksi? Maailmanlaajuiseksi hitiksi noussut Hydraulic Press Channel on kerännyt jo 30 miljoonaa tilaajaa ja pelkästään viime vuonna huimat 7 miljardia katselua.
Tapahtumassa Tietotekniikan ja elektroniikan seura (TiES) järjestää korkeakoulujen joukkueiden Ällistyttävät robotit –kilpailun, jonka finaali tapahtuu messujen aloituspäivänä 4.11.2025 klo 15 Robotics-lavalla. Voittajajoukkue palkitaan klo 15.45 finaalin perään 10 000 euron rahapalkinnolla, kakkossija viiden tuhannen euron ja kolmas kahden tuhannen euron palkinnolla.
Teknologia-messut järjestetään marraskuun 4.–6. päivä Helsingin Messukeskuksen halleissa ja kongressiosassa. Tapahtuman osakokonaisuuksia ovat automaatio, elektroniikka, energia ja vetytalous, hydrauliikka ja pneumatiikka, kaksikäyttöteknologiat, koneenrakentaminen, kunnossapito, kvanttiteknologia, robotiikka, ICT ja 3D. Yhtä aikaa teknologiamessujen kanssa järjestetään myös tietoturvatapahtuma Cyber Security Nordic 2025.
Lisää: Teknologia25 (LINKKI), Keynote-puhujat (LINKKI) ja koko ohjelmalistaus (LINKKI) ja Cyper Security 2025 (LINKKI)
Kuvituskuva: Suomen messut/Vuoden 2022 Teknologia-seminaarien aiheena olivat myös uudet 5G-tekniikat.