5G-tekniikkaa testattiin televisiotuotannossa

Yleisradio testasi Nokian ja Digitan kanssa 5G-privaattiverkon teknologiaa Vain elämää -televisio-ohjelman tekemisessä. Perinteisen raskaan televisiotuotannon taustalle tuotiin 5G-verkossa toimiva langaton kamera lisäkuvien saamiseksi.

Testihankkeessa Digita toi  Elämäni Biisi -ohjelman studion yhteyteen Nokian 5G-tekniikalla toimivan privaattiverkon, jota käytettiin langatonta kameraa kuvan monitorointiin ja kuvan laadun tarkasteluun. Tavoitteena oli osoittaa 5G-verkon langattoman kuvansiirron sekä lisää liikkuvuutta ja tehokkuutta studiotuotannoissa.

Ratkaisun avulla arvioitiin myös kuvanlaadun pysyvyyttä, tuotannon ketteryyttä ja uusia työtapoja. Ylen jakelutekniikasta vastaava päällikkö Olli Sipilän mukaan tällaiset yhteistyökokeilut antavat uusia näkökulmia tulevaisuuden tekemiseen.  Hänen mukaansa 5G:n avulla voimme siirtää korkealaatuista kuvaa, mikä on kriittistä suorissa lähetyksissä.

Yle on testannut mobiiliverkkotekniikan soveltuvuutta audio- ja videotuotantoihin jo vuosia. Sipilän mukaan jo nyt aika iso osa Ylen suorista tuotantosignaaleista kentältä toteutetaan hyödyntäen laajakaistaverkkoja dedikoitujen yhteyksien sijaan. Nyt testattiin uudenlaisen 5G-privaattiverkon toimintaa.

”Yksityinen 5G-verkko tarjoaa vakaan ja matalaviiveisen yhteyden, joka sopii vaativimpiinkin mediatuotantoihin,” toteaa Digitan privaattiverkkoliiketoiminnan myyntijohtaja Pekka Koskinen.

Yleisradio jatkaa Nokian ja Digitan kanssa hanketta selvittääkseen, missä 5G-privaattiverkon käyttö tuo yleisemmin suurimman hyödyn televisiotuotantoon ja miten sen käyttöä voitaisiin laajentaa tulevaisuudessa.

Kuvituskuva: UT