Artikkelit/raportit

Elektroniikan jakelumarkkina jatkoi vahvaa kasvuaan

Elektroniikan komponenttien jakelumarkkinat kasvoivat Euroopassa kolmannella neljänneksellä DMASS-järjestön mukaan 5,4 miljardiin euroon. Kasvua tuli viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 42,7 prosenttia. Vankkaa kasvua havaittiin Keski-Euroopan lisäksi Pohjoismaissa.

Suomi keräsi parhaiten puolustusalan pääomasijoituksia

Suomi on noussut uuden selvityksen mukaan Pohjoismaiden puolustus- ja kaksikäyttöteknologian pääomasijoitusten keskittymäksi. Suomessa yritykset ovat keränneet vuodesta 2020 lähtien yhteensä 1,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria alan pääomasijoituksia. Mukana on puolustus-, mutta myös esimerkiksi kvantti- ja avaruusalan panostuksia.

Uutuudet

Puhelimet ja hyvinvointilaitteet myivät hyvin

Puhelinmarkkina kasvoi Suomessa kolmannessa kvartaalissa ja myös puettavien laitteiden myynti kasvoi voimakkaasti, kertoo alan maahantuojajärjestö Etko selvityksessään. Televisioissa kuluttajia kiinnostavat nyt suuret ruudut ja kuvan laatu.

Esitykset

Lahden radiomäen vaiheet yksiin kansiin

Kulttuurihistorian tutkija ja tietokirjailija Janne Mäkelä on kirjoittanut teoksen Ei tyyntä koskaan – Radiomäen museohistoria, joka kertoo Lahden Radiomäen, Radio- ja tv-museon sekä suomalaisen yleisradiotoiminnan perinnön vaiheista lähes sadan vuoden ajalta. Kirjan julkaisee Radio- ja tv-museosäätiö.

6G Waves -lehden viimeinen numero luettavissa

Oulun yliopiston jukaisema 6G Waves-lehti on ilmestynyt viimeistä kertaa. Lehti perustettiin kertomaan tutkimusvaiheessa olevan 6G-mobiilitekniikan kehittämisestä ja ratkaisuista. Viimeinen numero on luettavissa netissä e-näköislehtenä aiempien numeroiden tapaan.

Ylös