Digi- ja väestötietovirasto rakentaa suomalaisten käyttöön Euroopan laajuisen digitaalisen identiteettilompakon, jonka avulla voidaan hoitaa lupa-asioita koko EU-alueella. Älypuhelimella toimiva tunnistuspalvelu on tulossa suomalaisten ja Suomessa asuvien käyttöön jo lähivuosina.
Tag: Eu
Suomalaistutkijoita kiinnostavat droneparvet ja uutuustutkat
EU tuo turvatut satelliittiyhteydet
Euroopan unioni tarjoaa vuoden lopulla jäsenmaiden käyttöön uusia turvattuja satelliittiviestintäyhteyksiä. Vuodesta 2027 tarjolle tulee myös nopeat laajakaistayhteydet alueille, joilla ei maanpäällisiä viestintäyhteyksiä ole saatavilla. Suomen sisäministeriö tutkii jo satelliittiviestintäyhteyksiä esiselvityksessään. Uutisen yhteydessä on myös EU:n videolinkki tulevasta satelliittiratkaisusta.
Sähköistä lentämistä kannattaa jo valmistella
Sähköisellä lentämisellä voi mullistaa tulevaisuudessa koko lentämisen ekosysteemin, uskoo Haaga-Helia uudenlaisessa Smart Urban eFly-hankkeessaan. Optimistisimpien arvioiden mukaan uudenlaiset toimijat kilpailisivat perinteisten lentoyhtiöiden kanssa jo 2030 mennessä. Siksi tekniikan lisäksi kannattaa kehittää jo alueen uusia liikennemalleja.
Espooseen uusi mikropiirien pilottilinja – 300 ja 200 millin kiekoille
Paljon tekemistä NIS2-tietoturvadirektiivin täytäntöönpanossa
Näin Eurooppa tulee rajoittamaan tekoälyä
Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona tekoälysäännöt, joiden avulla halutaan taata alueen kehitys ja samalla tekniikan turvallinen käyttö ja perusoikeudet. Esimerkiksi, miten biometristen tunnistusjärjestelmien käyttöä voidaan rajoittaa lainvalvonnassa. Uusien säädösten avulla EU pyrkii myös nostamaan tekoälyn käyttöä ja innovointia Euroopassa.
Heikentääkö vai vahvistaako patenttiuudistus mobiilikehitystä?
Eurooppalaisten teknologiayhtiöiden mobiiliverkkojen kehittäminen ja innovointi ovat uhattuna Kokoomuksen europarlamentaarikko Miapetsa Kumpula-Natrin (sd.) mukaan EU:n uudessa standardiessentiaalipatentteja (SEP) sääntelyä koskevassa esityksessä. Euroopan parlamentti muodostaa kantansa asiaan täysistunnossa tällä viikolla.
Valtio tuki miljoonilla valokuidun rakentamista
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi vuosina 2022-2023 tukea nopeiden valokuituverkkojen rakentamiseen 27 miljoonaa euroa. Tavoitteena valokuituverkko myös harvempaan asutuille alueille. Valtiontukea myönnettiin 17 verkonrakentajalle 11 maakunnan ja 32 kunnan alueella. Taustalla on EU:n elpymistuki, jolla haluttiin nopeuttaa verkkojen toimintaa laajalti myös maaseutualueilla.
Moni pitää tiukasti kiinni nykyautoistaan – sähköistymisestä huolimatta
Täyssähköautojen ja hybridien määrät kasvoivat viime vuonna, mutta moni pitää edelleen tiukasti kiinni vanhemmistakin polttomoottoriautoista. Viime vuonna romutettiin Suomen Autokierrätyksen tilastojen mukaan 69 991 ajoneuvoa, jossa oli 17 prosenttia laskua edellisvuoteen verrattuna. Samalla sähköautojen akkuja kierrätetään vielä vähäisesti niiden uutuuden takia.