Vuokraa kvanttitietokone vaikka tunniksi

Suomalainen kvanttikoneita kehittävä IQM on julkistanut pilvipalvelun, jonka avulla kvanttikoneen voi vuokrata jopa tunnin mittaisiksi sessioiksi tietylle kellonajalle ja viikonpäivälle. Pilvipalvelun kautta saa entistä helpomman pääsyn IQM:n kvanttikoneisiin ja kvanttisuoritinyksiköihin.

Julkinen tuki vauhdittaa kvanttitietokoneiden kehitystä – IQM mukana

Kvanttiteknologian kehitystyötä vetää vahva julkinen tuki ja voimakas investointien kasvu erityisesti Euroopan sisältävällä EMEA-alueella, arvioidaan tuoreessa alueen kehitysnäkymiä ja investointeja käsittelevässä raportissa. Mukana raportin laatimisessa on ollut teknologiasijoitusyhtiöiden lisäksi suomalainen kvanttitietokoneiden kehittäjä IQM.

Datakeskusyritys tuo Ranskasta kvanttiosaamista

Suomalaisyritykset voivat hyödyntämään suomalaisten kvanttitietokoneiden lisäksi  pian myös ranskalaisen kvanttiteknologiayritys Alice & Bobin kvanttiosaamista. Yritys on sopinut datakeskus- ja tietoliikenneyritys Equinixin kanssa myös kvanttitietokoneiden toimintojensa käytöstä verkon kautta. Yritys hyödyntää kvanttikoneissaan jo suomalaisen Blueforsin jäähdytystekniikkaa.

Suomalaisyritys hyödyntää Nvidian kvanttitietokonealustaa

Suomalainen kvanttitietokoneita kehittävä IQM ottaa käyttöön yhteistyössä amerikkalaisen Nvisian avoimen lähdekoodin Cuda Quantum -ohjelmistoalustan. Sen avulla voidaan yhdistää kvanttilaskentaa ja perinteistä laskentaa sovelluskehityksessä.

Runsaan vuoden sisään 150 kubitin kvanttitietokone

Suomalainen IQM aikoo tuoda runsaan vuoden vuoden sisään jopa 150 kubitin kvanttikoneen. Sen pienempi 54 kubitin versio pitäisi olla valmiina jo ensi vuoden kolmannella neljänneksellä. Uusi Radiance-sarja on suunniteltu erityisesti datakeskuksiin, suurteholaskentaan, yrityksille ja viranomaiskäyttöön.

Kvanttitietokone 3000 euron kuukausihinnalla

Valtion tutkimuskeskus VTT on tuonut uuden IQ:n valmistaman viiden kubitin kvanttitietokoneensa yrityskäyttäjien ulottuville, jotta ne pystyvät rakentamaan uusia kvanttialgoritmeja ja ohjelmistoja sekä arvioimaan niiden soveltuvuutta. Hintaa kuukauden käytöstä peritään kolme tuhatta euroa ilman arvonlisäveroa.

Kvanttiteknologian kehittämiseen avoin tutkimusympäristö

Jyväskylän yliopiston nanotieteiden keskukseen rakennetaan yhteiskäyttöinen kehittämisympäristö kvanttiteknologian tutkimiseen ja toteuttamiseen.  Business Finlandin lisäksi rahoittajana on piipohjaisia kvanttipiirejä kehittävä SemiQon Espoosta.

Suomi panostaa tutkimukseen ja kvanttitekniikkaan – tätä hallitus ehdottaa

Hallitus tarjoaa budjettiehdotuksessaan leikkausten rinnalla lisää lainanottoa, mutta myös panostuksia tutkimukseen ja innovointiin. Business Finlandin ja Suomen akatemian lisäksi rahaa varataan yliopistojen tutkijakoulutukseen, kvanttitietokoneiden kehittämiseen ja varaudutaan myös elektroniikan siruteknologian uusimpaan kehitykseen.

Pieniä kvanttitietokoneita sirujen jäähdytystekniikalla

Valtion tutkimuskeskus VTT kehittää sähkövirtaan perustuvaa jäähdytysmenetelmää, joka mahdollistaa kvanttitietokoneiden koon merkittävän pienenemisen. Uusi teknologia pienentää tulevien koneiden jäähdytysjärjestelmien kokoa, tehonkulutusta ja hintaa.