Microsoft jättämässä kännykkäkehityksen – paikkaako uusi yritys?

Matkapuhelinalan murros koettelee Suomea edelleen kovalla kädellä. Microsoft ei  saanut kunnon otetta Androidin ja Applen iOS:n vetämillä markkinnoilla. Peruspuhelimet yritys jo myi ja nyt seuraavat laajat Lumia-yksikön irtisanomiset.

Nokian entisillä kännykkäpuolen ja nykyisille Microsoftin työntekijöille tämä päivä on ollut Suomessa musta keskiviikko.  Stephen Elopin kuuluisassa öljylauttapuheessa julkistama yhden kortin strategia on tullut tiensä päähän.

’’Nyt on toteutumassa se pahin skenaario, jota osattiin pelätä, kun Nokian puhelinliiketoiminta keskittyi Microsoftin käyttöjärjestelmään, toteaa Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi kuultuaan laajoista Suomea koskevista irtisanomisista. Kolmannelle kännykkäalustalle ei ollut tilaa.

”Henkilöstö on tehnyt parhaansa, mutta se ei nyt riittänyt”, sanoi Kauppi. Toisaalta kuinka hyvin Nokia olisi pärjännyt Android-vaihtoehdollaan on vain arvailtavissa. No sekin varmaan nähdään, kun Nokian peruspuhelimilla aloittava Foxconnin tytäryhtiöt FIH Mobile ja HMD Global pääsevät uusien mallien kehittämisen kimppuun.

Perus-Anroidin jälkeen olisi ihme, jos Nokia-tuotemerkillä markkinoille ei tulisi myös kehittyneempiä versioita. Jää nähtäväksi, haluaako yritys panostaa suomalaiseen suunnitteluun vai käyttääkö  yritys pelkästään Nokian tuotenimeä markkinoinnissan.  Kännyköiden kovaa suunnitteluosaamista Suomessa on edelleen muun muassa Bittiumissa ja muissa elektroniikan suunnittelutaloissa.

YTN:n Kauppi antaa Microsoftille irtisanomisten keskellä myös tunnustusta siitä, että se on aiempien irtisanomisten yhteydessä huolehtinut hyvin henkilöstön uudelleen työllistymistä tukevista toimista. Myös rakennemuutostukea EU:n globalisaatiorahastosta on YTN:n mielestä syytä hakea Microsoftilta irtisanottavien tueksi.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on hyvin pettynyt ja pahoillaan Microsoftin ratkaisusta. ’’Tällaisina päivinä ei voi välttyä ajattelemasta, että irtisanomisen kynnystä pitää nostaa , arvioi STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Suomessa tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä irtisanominen on kansainvälisesti vertaillen helppoa ja halpaa.

Microsoft kertoi tänäään vähentävänsä Suomesta jopa 1350 työpaikkaa. Suomessa ollaan lopettamassa kokonaan Microasoft Mobile Oy yhtiö. Toiminta loppuu Tampereella, mutta lehtitietojen mukaan Espooseen jää jotain toimintoja. Suomen Microsoftia ei vähennykset koske. Ulkomailta Microsoft irtisanoo 500 mobile-yksikön työntekijää.

LISÄÄ: Microsoftin alkuperäinen tiedote (LINKKI)

Nokia-peruspuhelimiin uusi yritys (LINKKI) ja HMD Global Oy:n sivusto (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!