CIMAC World: Jättimoottorit varmistavat vihreän sähkön

Suurien polttomoottoreiden kysyntä kasvaa vaihtoehtoisten polttoaineiden myötä, arvioitiin Helsingissä eilen alkaneessa laiva- ja voimalaitosmoottorialan CIMAC World Congress 2016 -tapahtumassa. Paikalla on lähes tuhat osallistujaa moottoreiden valmistajista asiakkaisiin, tutkijoihin ja logistiikka-alan edustajiin.

Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola nosti esille tervetuliaispuheessaan Helsingin kaupungintalolla, että toimialalla on tahtoa ja kykyä vaikuttaa maailman kestävään kehitykseen.

Suuret järeät polttomoottorit ja niihin liittyvät ratkaisut eivät tue häviämään. Ne ovat tulevaisuuden tosin on entistä tehokkaampia ja ekologisempia. Siitä, kun CIMAC-kongressi järjestettiin viimeksi Suomessa, on 35 vuotta.  Siinä ajassa on moottorin hyötysuhde parantanut yli 40 prosenttia ja samalla typen oksidien päästöt vähentyneet yli 80 prosenttia.

Teknologiateollisuuden polttomoottorit-toimialaryhmän puheenjohtaja, Wärtsilän tekninen projektijohtaja Robert Ollus uskoo, että toimialalla on teknologian kehityksen myötä edessään valoisa tulevaisuus. ’’Polttomoottoreissa voi käyttää jo lähes kaikkia hiilivetyjä. Öljy voidaan korvata esimerkiksi maakaasulla, biopolttoaineilla, vedyllä tai metanolilla’’, Ollus totesi.

Polttomoottorigeneraattoreita tarvitaan tasoittamaan muiden tuotantotapojen vaihtelut. Niitä tarvitaan uusiutuvan energiantuotannon tukemiseksi. Nopeasti reagoiva moottori käynnistyy Wärtsilän Olluksen mukaan silloin kun ei tuule tai aurinko ei paista.

Moottoreiden kehitystyö vaatii edelleen paljon panoksia. Kongressin avannut Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri korosti teollisuuden ja yliopistojen yhteistyön merkitystä uusien innovaatioiden lähteenä. Niitä syntyy Teerin mukaan pitkäjänteisessä tutkimustyössä elinkeinoelämän ja tutkimusyhteisöjen kanssa.

Helsingin kongressin järjestäjänä toimii alan kansainvälinen kattojärjestö CIMAC yhdessä Teknologiateollisuuden polttomoottoritoimialaryhmän kanssa. Teemana on tulevaisuuden polttomoottori. Tapahtumaa tukevat  Teknologiateollisuuden lisäksi Suomesta myös Wärtsilä ja ABB.

LISÄÄ: Tapahtuman näytteilleasettajat  (LINKKI)

Kuva: Wärtsila 31.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639