Tekoäly voi auttaa parantamaan työpaikkoja

YHTEISTYÖARTIKKELI – Koneet ottivat uuden edistysaskelen, kun Google DeepMindin AI AlphaGo -ohjelma voitti kuukausi sitten go-pelin suurmestarin. Voittoa ei alun perin odotettu vielä moneen vuoteen, kirjoittaa Ricoh Europen johtoon kuuluvan Edward Gower-Isaac artikkelissaan.

Koneet ottivat viime kuussa uuden edistysaskelen, kun Google DeepMindin AI AlphaGo -ohjelma voitti go-pelin suurmestarin. Voittoa ei alun perin odotettu vielä moneen vuoteen.

Voittoa ei saavutettu ainoastaan laskemalla valtavia määriä erilaisia lopputuloksia sekunnin murto-osassa (tapa, jolla IBM:n Deep Blue saavutti voiton shakissa ). AlphaGo voitti intuition ansiosta: se pelasi peliä miljoonia kertoja ja otti jatkuvasti oppia virheistään.

Tulos kohahdutti tekniikan asiantuntijoita, mutta herätti samalla pelkoja siitä, että tekoäly alkaisi korvata ihmisiä työpaikoilla. Ihmisten pelko on ymmärrettävää, mutta itse uskon, että tekoälystä voi olla hyötyä työpaikoilla – sekä yrityksille että yksilöille.

Muutoksen ensimmäiset merkit ovat jo havaittavissa. Automaation avulla voidaan jo nyt tehostaa ja parantaa esimerkiksi erilaisia rutiininomaisia, hitaita ja kalliita liiketoimintaprosesseja.

Big datan analysointi on hyvä esimerkki varhaisen tekoälyn hyödyntämisestä. Se auttaa yrityksiä ymmärtämään todella suuria tietomääriä ja tekemään asiantuntevampia päätöksiä. Meidän ei enää tarvitse etsiä käsin suuntauksia taulukkolaskentatiedostoista, vaan voimme antaa tehtävän koneelle.

Ajattele, miten paljon voisit hyötyä, jos sama teknologia voisi järjestellä sähköpostilaatikkosi tai hallita asiakirjojasi.

Henkilökohtainen tekoälyllä varustettu avustaja (ei se Microsoft Officen klemmari…) voisi järjestellä kalenterin, asettaa sähköpostit ja tehtävät tärkeysjärjestykseen ja huolehtia tavallisista hallinnollisista tehtävistä. Meille jäisi silloin lisää aikaa luoviin tehtäviin, joista on enemmän hyötyä yritykselle. Työskentelymme olisi paitsi järjestelmällisempää mutta myös palkitsevampaa, kun meidän ei enää tarvitsisi tehdä tylsiä rutiinihommia.

Kuulostaa aika hyvältä, vai mitä? Seuraava vaihe kuitenkin herättää usein jälleen pelkoja, kun tekoälyt alkavat tehdä ihmisten puolesta liiketoimintapäätöksiä.

Koneet tulevat aina voittamaan ihmiset, kun suuria tietomääriä tarvitsee käsitellä nopeasti. Ihmisten ei edes kannata kilpailla siinä tilanteessa. Uskon kuitenkin, että ihmisten kannattaa yrittää nähdä koneet uhkan sijaan mahdollisuutena. Voimme käyttää tekoälyä apurina, kun haluamme parempaa tietoa ja erityisesti apua päätösten tekoon.

Täytyy kuitenkin muistaa, että koneilla ei ole tunteita, toisin kuin ihmisillä. Tämän vuoksi esimerkiksi asiakaskohtaamiset tulevat aina vaatimaan ihmisen osallistumista. Ja vaikka tekoäly voi kertoa meille suosituksia parhaista toimintatavoista, lopullinen päätös on silti yhä meidän. Supertietokoneet ja ihmismielet luovatkin todella toimivan yhteistyötiimin.

Kannattaa myös pitää mielessä, että koneet ovat todella hyviä tekemään yksittäisiä tehtäviä (ns. heikko tekoäly). AlphaGo saattoi voittaa go-maailmanmestarin, mutta se ei osaisi laittaa kupillista teetä. Ihmiset ovat sopeutumiskykyisiä. He voivat suorittaa tehtäviä loppuun ja päättää oppia uusia. Meillä on koneisiin verrattuna todella paljon älyä, mutta tämä ero tulee kapenemaan ajan kuluessa.

Tekoäly tulee myös muidenkin teknologisten läpimurtojen tavoin luomaan uudenlaisia työrooleja, joita emme osaa vielä edes kuvitella. Siksi meidän pitäisikin keskustella enemmän siitä, miten tekoälyn kehittyminen tulee vaikuttamaan työpaikkoihin. Se auttaa yrityksiä valmistautumaan ennennäkemättömän suureen mullistukseen. Koneet ovat tulossa, ja ne tulisi ottaa vastaan avosylin.

Kirjoittaja: Edward Gower-Isaac , Vice President, Business Process Services , Ricoh Europe

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!