Ericsson valmistautuu 5G-kasvuun – uusia työkaluja

Ericsson arvioi, että 5G-verkkojen tilaajamäärät lähtevät kasvuun vuonna 2020 ja että käyttöönotto on nopeampaa kuin 4G:ssä. Nyt Ericsson on tuomassa 5G Plug-Ins -paketin, joilla nykyisiin verkkoihin voidaan tuoda 5G-ominaisuuksia.

Teleoperaattorit valmistelevat siirtymää 5G-aikakauteen. Operaattorien lisäksi järjestelmätoimittajat hakevat omia osuuksiaan. Kisaan tuodaan uusia tukiasemia, mutta myös tulevaa vaihdosta tukevia ohjelmistotyökaluja.

’’Paketin avulla he voivat lähteä kehittämään verkkojaan kohti 5G-aikaa. Samaan aikaan jatkamme myös 5G-verkkojen kenttätestejä eri puolilla maailmaa”, Ericssonin radioverkoista vastaavan liiketoimintayksikön johtaja Arun Bansal kertoo.

Siirtymä 5G:n tulee olemaan pitkä, arvioi Ericsson. LTE- eli 4G-verkot jatkavat edelleen kehittymistään vastatakseen LTE-liittymien määrän kasvuun ja kuluttajien vaatimuksiin. Myös nykyiset teollisen internetin LPWA (low power wide area) -sovellukset käyttävät LTE-teknologiaa. Vuonna 2019 LTE nousee yleisimmäksi liittymätyypiksi, ja vuonna 2021 LTE-liittymiä arvioidaan olevan maailmassa 4,3 miljardia.

Ericsson 5G Plug-Ins tarjoaa joustavan työkalupaketti

  • Massive MIMO Plug-In yhdistää yhden käyttäjän MIMO-tekniikan (Single-User MIMO) lukuisten ohjattavien porttien tukemaan keilanmuodostukseen käyttäen lukuisia ohjattavia antenniportteja. Se parantaa sekä käyttäjäkokemusta että kapasiteettia ja verkon peittoa.
  • Multiuser MIMO Plug-In rakentuu Massive MIMOn päälle ja se siirtää dataa usean käyttäjän laitteille samoja aika- ja taajuusresursseja käyttäen sekä koordinoi keilanmuodostusta. Tämä parantaa käyttäjäkokemusta, kapasiteettia ja peittoa sekä vähentää häiriöalttiutta.
  •  RAN Virtualization Plug-In parantaa verkon tehokkuutta ja suorituskykyä keskittämällä Virtual Network Functions (VNF) -toiminnallisuuden 4G- ja 5G-teknologioita tukevalle alustalle.
  • Intelligent connectivity Plug-In valitsee sopivimman verkon ja sallii älykkään datan reitityksen kulloinkin käytettävän sovelluksen vaatimusten sekä verkon saatavuuden mukaisesti silloin, kun sekä 4G- että 5G-verkot ovat molemmat saatavilla.
  • Latency reduction Plug-In nopeuttaa verkkoproseduureja ja muokkaa radiorajapintaa mahdollistaen välittömän pääsyn verkkoon sekä tiedon lähettämisen useammin kuin tällä hetkellä. Tämä lyhentää verkon vasteaikaa (time-to-content), mikä puolestaan on edellytys keskeisille 5G-sovelluksille, kuten älyautoille.

TAUSTAA

Ericssonin radioteknologiaa tukeva 5G Plug-Ins -paketti hyödyntää teknologiainnovaatioita, jotka ovat syntyneet palkitun Ericsson 5G Radio Test Bedin sekä Ericsson 5G Radio Prototypesin myötävaikutuksella. Prototyyppeja on jo testattu kenttäkokeissa Japanissa, Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, ja niillä on jo saavutettu yli 25 Gbps:n tiedonsiirtonopeus.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639