Elisan IoT-ratkaisu palkittiin

Teleoperaattori Elisan IoT -palvelu palkittiin kesäkuussa vuoden parhaana teollisen internetin ratkaisuna. Palkinto jaettiin Bostonissa järjestetyssä LiveWorz 2016 -tapahtumassa. Palkinnon myönsi PTC, jonka ThingWorx IoT-alusta on maailmalla laajalti käytössä.

Elisa IoT -palvelu visualisoi kymmenistä eri automaatiojärjestelmistä ja muista tiedonlähteistä tulevan prosessitiedon yhteen kolmiulotteiseen näkymään.

’’Elisa IoT korvaa kymmenet monitorit selainpohjaisella ja havainnollisella 3D-näkymällä, kehuu Elisan IoT-hankkeesta vastaava johtaja Markku Hollström. Hänen mukaansa prosesseja ja niiden osia voi ohjata myös valvomon ulkopuolelta, sillä sovellus kulkee käyttäjän mukana esimerkiksi tableteissa.

3D-visualisointi perustuu Process Geniusin kehittämään PGPlant-käyttöliittymään. Elisan IoT-sovellus on jo aktiivikäytössä joidenkin Elisan teollisuusasiakkaiden tuotantoympäristöissä.

Tuotantolaitoksen prosesseja ja automaatiojärjestelmiä seurataan perinteisesti valvomohuoneiden monitoreista. Koska järjestelmiä voi olla useita kymmeniä, valvomoissa on runsaasti ruutuja.

Elisan IoT-ratkaisussa kohteiden tiedot ohjataan palveluun, joka jalostaa tiedot eri tiedonlähteistä 3D-käyttöliittymän näytölle. Tämä vauhdittaa tiedon ymmärtämistä, prosessien ja yksittäisten laitteiden hallintaa, vianetsintää sekä huoltojen suunnittelua.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!