Osram perusti lediyrityksen

Valaistusjätti Osram jakautuu kahdeksi yritykseksi heinäkuusta lähtien. Eriytymisen myötä valaistusledit ja älykkäät valaistusratkaisut siirtyvät Ledvance-nimiseen yritukseen. Osram keskittyy uusien valaistusratkaisujen kehittämiseen ja myyntiin.

Uuden perustetun Ledvancen tavoite on sekä vahvistaa johtavaa markkina-asemaa perinteisen valaistuksen markkinoilla, että kasvattaa ja kehittää asemaa ledivalaistusmarkkinoilla entisestään. Uuden yrityksen nimessä: ”LED” viittaa sekä yrityksen ydintoimintaan ja ”ADVANCE” edustaa vahvaa halua toimia alan edelläkävijänä ja markkinoiden kehittäjänä.

Ledvancen tuotevalikoimassa on muun muassa Osram ledilamppuja, älykkäitä Smart Home -valaistusratkaisuja sekä ledivalaisinvalikoima ammattikäyttöön. Aiemmin brandina ovat olleeet Osramin lisäksi Sylvania Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Ledituotteiden lisäksi valikoimassa ovat edelleen myös kaikki Osramin perinteistä teknologiaa edustavat lamppumallit.

Valaistusmarkkinat ovat muuttuneet globaalilla tasolla niin, että markkina jakautuu koko ajan yhä enemmän volyymi- ja teknologiabisnekseen.

’’Valaistusala on ollut vuosikymmeniä melko muuttumaton, mutta nyt on käynnissä ennennäkemätön muutos, jonka seurauksena lamppujen osuus pienenee ja valaisimien osuus markkinasta kasvaa, sanoo Ledvancen Pohjois-Euroopan toimitusjohtaja Ismo Korhonen.

Korhosen mukaan parin vuoden päästä leditekniikan osuus on Ledvancen kokonaisliikevaihdosta varmasti jo yli 50 prosenttia. Ledvance aloittaa toimintansa 1. heinäkuuta.

Ledvancelle siirtyvien tuotteiden liikevaihto on globaalisti noin kaksi miljardia euroa. Uudessa yrityksessä on noin 9000 työntekijää 50 eri maassa. Yhtiön Suomen toimipiste sijaitsee Vantaalla ja se työllistää 19 henkilöä.

LISÄÄ: Ledvance (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639