Painetun elektroniikan koulutus alkaa Oulussa

Painettavan elektroniikan tuotekehittäjiä aletaan syksyllä kouluttaa Oulussa. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) ja Oulun yliopisto. Käytössä on maailmanluokan välineet painetun elektroniikan tekemiseen.

Kyseessä on alan ensimmäinen koulutus, sillä painettavan elektroniikan tuotekehitykseen painottuvaa koulutusta ei ole tällä hetkellä missään Suomen oppilaitoksissa tai korkeakouluissa. Oulun alueelle on syntynyt viime vuosina useita painettavaa tekniikkaa hyödyntäviä yrityksiä ja alan erityisosaajista alkaa olla pula.

’’Yrityksiltä on tullut viestiä, että koulutusta alalle tarvitaan, sillä tulevaisuudessa lähes kaikissa elektronisissa laitteissa tulee olemaan painettua elektroniikkaa eikä alan osaajia ole tarpeeksi’’, kertoo erikoistutkija Marja Nissinen Oamkista.

Painettavaa tekniikkaa hyödyntävät useat toimialat, kuten rakennus-, hyvinvointi- ja terveysteknologia. Painettua älyä on esimerkiksi antureissa, pikadiagnostiikassa ja älyvaatteissa.

Syyskuussa alkavan painettavan elektroniikan tuotekehittäjä -koulutuksen ensisijaisena kohderyhmänä ovat ICT-alalta irtisanotut ja irtisanomisuhan alaiset korkeakoulutetut henkilöt. Myös kemian ja biotieteiden korkeakoulutetut voivat hakea koulutukseen.

Koulutettavat saavat koulutuksessa uusimman alan tiedon sekä pääsevät käytännössä tekemään painettavan elektroniikan tuotekehitystä. Koulutettavat tekevät opintojen aikana harjoittelujakson yrityksissä, jotka haluavat hyödyntää painettua elektroniikkaa.

Koulutus alkaa syyskuun lopussa ja se kestää ensi vuoden kesäkuun loppuun. Hakuaika on alkanut 15.8. ja päättyy 7.9. Koulutukseen otetaan 20 henkilöä.

Käytössä huipputason laboratoriot

Koulutettavilla on käytössään Oamkin painettavan elektroniikan laboratorio PrinLab sekä biotekniikan ja analyyttisen kemian laboratoriot.

Oulun yliopisto tarjoaa alan keskeisimmän tutkimustiedon lisäksi painettavan elektroniikan materiaalitekniikan sekä valmistustekniikoiden osaamista.

’’Painetun elektroniikan koulutus on vielä maailmallakin aika hajanaista. Yhteistyössä toteuttamamme koulutus antaa opiskelijoille ainutlaatuisen tietopaketin alasta sekä hyvät eväät tulevaisuutta varten, sillä varsinkin Oulun seudulla monet yritykset ovat laajentamassa liiketoimintaansa painetun elektroniikan suuntaan’’, kertoo professori Tapio Fabritius Oulun yliopistosta.

LISÄÄ: OANK (LINKKI)

Kuva: VTT Oulu

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639