Suomessa osataan – lediyritys tuo uskoa

Tuotantoa valuu jo takaisin Aasiasta, joka antaa uskoa suomalaiselle tehdasteollisuudelle. Uusin esimerkki on ledivalaisimien valmistaja Greenled, joka siirsi tuotannon takaisin Kempeleeseen. Uutta väkeä on palkattu ja vienti on noussut siirron jälkeen.

Nyt Greenledin kertoo tuotannon siirron tarjonneen yritykselle huippuvahvan kasvun ja tasavarman tuotantolaadun. Yritys kertoi vuonna 2013 siirtävänsä yrityksen tuotannon Suomeen alempien tuotantokustannusten maista.

Tuotannon siirrolla tavoiteltiin toimitusvarmuutta sekä kustannustehokkuutta, jolla mahdollistettiin asiakashintojen pysyminen kilpailukykyisinä. Yhtiön kasvustrategiaan kuului myös investoiminen tutkimukseen ja tuotekehitykseen entistä tehokkaampien ja älykkäämpien valaistusratkaisujen tuottamiseksi.

Tuotannon siirron myötä yhtiön valaistusratkaisujen myynti on kasvanut kiihtyvästi vuosittain.

”Myynnin kasvu on ollut huimaa, kotimaahan siirretyn tuotannon ansiosta olemme päässeet kolminumeroiseen kasvuprosenttiin”, kertoo Greenledin toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen.

Greenledin toimittamat valaistusratkaisut koostuvat kokonaispaketista, johon kuuluvat valaisinten ohella valaistuksen suunnittelu, asennus ja ylläpito sekä kaiken lisäksi myös rahoitus.

Markkina kirittää suomalaisyritystä edelleen. Ledivalaisinten osuuden arvioidaan nousevan 70 prosenttiin valaistusratkaisujen kokonaismarkkinoista vuoteen 2019 mennessä. Myös älyohjaukset ja IoT antavat lisäpontta ledivalaistuksen kasvulle.

Kuva: Greenled on kuluvan vuoden aikana tuplannut työntekijämääränsä, ja luonut vuonna 2016 jo yli 50 uutta työpaikkaa Suomeen. Kempeleen tehtaan lisäksi yrityksellä on toimipisteet Vantaalla ja Tampereella.