Ultrahack2016: Turnaus toi koodarit konepajalle

Euroopan suurin hackathon-turnaus huipentui sunnuntaina Vallilan konepaja Brunolla järjestettyyn finaaliin. Tapahtumassa vieraili yli 560 osallistujaa yhteensä 29 maasta.

Tänä vuonna tiimit kilpailivat yli kahdessakymmenessä finanssiteknologiaan, vähittäiskauppaan, mediaan, mobiiliverkkoihin, liikkumiseen, terveysalaan sekä julkisiin palveluihin liittyvien haasteiden ratkaisemisessa.

“Ultrahack toi yhteen Suomen eturivin yritykset sekä kansainväliset koodaajat. Tavoitteenamme on, että turnauksen aikana syntyneiden tiimien työ ei päättyisi finaaliin, vaan se jatkuisi kiihdyttämöiden ja sijoitusten turvin, sanoo Ultrahackin perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Järvilehto.

Ultrahack huipentui 30 parhaan tiimin pitchaus-kierrokseen, jonka voittajille jaettiin yhteensä yli 100 000 euroa palkintoina. Suurimman palkinnon tarjosi Unico-pankit, johon myös OP Ryhmä kuuluu. Pankkiryhmä palkitsi Fintech-haasteen voittajan 50 000 euron käteispalkinnolla. Palkittu Hibbo on lapsille suunnattu digisäästöpossu, joka konkretisoi rahan arvon käteisettömänä aikana.

Muita voittoisia kilpailutöitä olivat esimerkiksi Väestörekisterikeskuksen palkitsema henkilötietojen hallintaa tukeva Consent Gateway ja Secapp, jakamistalouden alusta journalisteille. Samalla huipentui yhteensä kuusi kuukautta kestänyt turnaus, joka vei Ultrahackin seitsemään eri maahan Pohjois- ja Keski-Euroopassa.

Uusi turnaus käynnistyy alkuvuodesta 2017 ja se tuo uutena muun muassa tapahtumateknologiaan, Kiinaan ja 5G-verkkoihin liittyviä haasteita. Ultrahackin ensimmäinen turnaus huipentuu toukokuussa kaksipäiväiseen Arctic15 -seminaariin, joka järjestetään Helsingissä ensi vuoden toukokuussa.

Ultrahackissa mukana oli yli 70 kumppaniyritystä, mm: Nestholma, S-ryhmä, VR, Liikennevirasto, HSL, Orion Pharma, DNA, Karttakeskus, OP Ryhmä, Tko-äly ry, Teleforum ry, Cross motion, Helsinki Think Co., Väestörekisterikeskus, Mylab, THL, My6D, Women in Tech, Clear Channel, Proximio.io, Pebble, Tilastokeskus, AWS, IBM, Polar, Sweco, Ramboll, Lexia, Teosto, Tekes, Open Knowledge Finland, Ninchat, VTT Opetus- ja kulttuuriministeriö, Trimble, Fira, AEC-hackathon, MTV, Oksa, Valhalla Consulting, NewCo Helsinki, Qvik, Liiga, Leadin, Fivr, Finpro, Fiban, Digital Media Finland, Idean, Sermatech Group, Fazer ja Hartwall.

LISÄÄ: Turnauksen voittajat (LINKKI)

Kuva: Veeti Haapsamo/Ultrahack

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016