Digitrendit 2017: Lisätty todellisuus tulee suomalaisten arkeen

Digitaalisaatio vaikuttaa teollisuuden ja kaupan lisäksi meidän jokaisen arkeen. Verkkoyhtiö Elisa listasi tärkeimmät digitaaliset trendit vuonna 2017. Kiintoisin niistä on lisätyn todellisuuden eli AR-tekniikan laajenevaan käyttöön. Muutkin vuoden digitrendit liittyvät vahvasti verkon hyödyntämiseen.

Suomessa käytetään mobiilidataa henkilöä kohden enemmän kuin missään muualla maailmassa, ja määrä kasvaa 50-70 prosenttia vuosittain. Dataliikenteen kasvun taustalla on paitsi kansainvälisesti edullinen mobiilidata, myös alati lisääntyvä videosisältöjen katsominen ja videoiden tarkkuuden parantuminen.

Videosisältöjen katsomiseen puolestaan kannustavat yhä isommat ja paremmat näytöt älypuhelimissa ja tableteilla. Tutkimusyhtiö Tefficientin mukaan Elisan verkossa liikkuu yhteensä jo 13. eniten dataa maailmassa. Jatkuvasti lisääntyvä kytkettyjen laitteiden määrä kasvattaa myös kiinteän laajakaistan liikennettä ja tarvetta hyvälle kodin nettiyhteydelle.

Kuva: Pokemon Go, Gigantti

Lisätty todellisuus (augmented reality, AR) iskeytyi suomalaisten tietoisuuteen Pokemon Go -pelin myötä (kuvassa). Tekniikka on jo pitkään ollut arkea teollisuusyrityksissä ja puolustusvoimissa ammattikäytössä, mutta Elisan mukaan vuonna 2017 on kansalaisten arkisen käytön vuoro. Nyt laitteissa on tarpeeksi tehoa hyödyntämään lisättyä todellisuutta viihteessä, peleissä, mittaamisessa ja mallintamisessa.

Kolmas trendi tulee ostamiseen. Mobiilimaksaminen, sisätilapaikannus, personointi ja esineiden internet (IoT) muuttavat ostoksilla käyntiä. Teknologian ansiosta esimerkiksi tuotteiden paikallistaminen kaupoissa on mahdollista hoitaa älypuhelimen avulla.

Myös lisätty todellisuus vaikuttaa Elisan mukaan kauppaan. Kuluttajat voivat esimerkiksi ennen ostamista katsoa lisätyn todellisuuden avulla, miten huonekalut sopivat omaan kotiin, millaiselta tulevan keittiön eri vaihtoehdot näyttävät ja kuinka vaatteet istuvat päällä. Suomessa huoneistoja jo myydään virtuaalisilla 3D-esittelyillä.

Liikenteen digitalisoituminen muuttaa matkustamista. Suomessa on meneillään paljon liikenteeseen liittyvää kehitystä, joka näkyy ihmisten arjessa. Esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä ihmiset voivat päästä liikenteessä robottibussien kyytiin osana Sohjoa-hanketta.

Lisäksi Helsingissä pilotoidaan kuukausimaksullista liikkumispalvelua, johon kuuluu joukkoliikenteen käytön lisäksi taksien ja vuokra-auton käyttö. Myös avointa dataa yhdistävät mobiilisovellukset auttavat suomalaisia liikkumisessa.  Vuonna 2017 äly liikenteessä lisääntyy edelleen ja tulee yhä useamman ihmisen ulottuville.

Vielä operoidaan pitkälti tekstin avulla. Applen Siri, Amazonin Echo ja Googlen Assistant ovat kaikki puheella ohjattavia tekoälyapulaisia. Puheentunnistus toimii myös suomeksi koko ajan paremmin, mikä vaikuttaa ihmisten halukkuuteen käyttää puheohjausta.

Tärkeä elementti tulevan Sote-ratkaisun taustalla on myös terveydenhoidon maksimaalinen digitalisointi. Erilaiset terveys-, aktiivisuus- ja hyvinvointimittarit kuten aktiivisuusranneke tai älysormus ovat jo löytäneet tiensä suomalaisten käsiin. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin mittaaminen, tarkkailu ja sairauksien ennaltaehkäisy yleistyy edelleen.

Lähde: Elisa

Kuva: Microsoft Hololens

Vuoden 2017 digitrendit*

  1. Mobiilidatan käyttömäärä kasvaa yhä voimakkaasti
  2. Lisätty todellisuus (AR) tulee arkiseen käyttöön
  3. Ostaminen muuttuu
  4. Liikenne kehittyy älykkääksi
  5. Puheavusteiset palvelut yleistyvät
  6. Terveydenhoito digitalisoituu

*Trendilistauksessa asiantuntijoina Elisasta Head of Discovery Annakaisa Häyrynen, kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen, liiketoimintajohtaja Matias Castrén, liiketoimintajohtaja Jan Virkki, liiketoimintajohtaja Petteri Svensson ja turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius.

 

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!