Suosituin pikaviestipalvelu suomalaiskuluttajien keskuudessa on uusimman selvityksen mukaan Metan eli entisen Facebookin WhatsApp. Samalla tekstiviestien lähettäminen on vähentynyt vaikka niitäkin lähetettiin viime vuonna vielä 743 miljoonaa eli 145 kappaletta per liittymä. Myös koronavuosina noussut videopuheluiden määrä on laskussa.
Yleinen
Kohti pelkkää digimaksamista – Suomi edelläkävijä
Uusi toimitusjohtaja suomalaiseen tietoturvayritykseen
Uusi vetäjä elektroniikan suunnitteluyritykseen
Tekoäly kiinnostaa suomalaistyöntekijöitä johtoa enemmän
Valtaosa suomalaisista työntekijöistä käyttää Microsoftin teettämän selvityksen mukaan työssään omia tekoälytyökalujaan, kun yritysjohtajat vasta pohtivat niiden käyttöönottoa yrityksissä. Samanlainen tilanne nähtiin aikanaan työpaikoilla myös omien kännyköiden, sovellusten ja kannettavien käyttöönotossa.
GPS-häiriöihin varauduttu – silti ongelmallisia
Viime viikkoina esille nousseet Suomen ilmatilan GPS-paikannusjärjestelmien häiriöt eivät ole Traficomin mukaan uusi ilmiö . Niitä on esiintynyt ilmailussa jo parinkymmenen vuoden ajan erityisesti konfliktialueiden läheisyydessä. Häiriöiden taustalla ovat Venäjän sotatoimet ja drone-sota Ukrainassa.
Suomalaisosaamista F-35-hävittäjien elektroniikkahuoltoon
Tamperelainen Insta on sopinut Suomen puolustusvoimien kanssa uusien tulossa olevien F-35-hävittäjien avioniikan elektroniikkahuolto- ja ylläpitopalveluiden rakentamisesta. F-35-hävittäjän järjestelmät vaativat erityisosaamista ja laaja-alaista teknologian tuntemista. Hankinta perustuu strategiseen kumppanuussopimukseen vuosiksi 2024-2026.
Suomalaista audiotekniikkaa jättiteatteriin – sopii myös autoihin
Japanilainen elokuvateatteriketju United Cinemas otti Jokohaman 12 teatterin jättikompleksissaan käyttöön suomalaisen Flexoundin uudenlaisen audiotekniikan. Kaikkiin penkkeihin on integroitu henkilökohtainen äänentoistoratkaisu, jonka kautta katsoja voi tuntea audion koko kehossaan. Sama tekniikka sopii myös autojen äänentoistoon.
Tuulivoimajärjestö laajenee aurinkovoimaan
Suomen valtio sijoittaa lisää avaruuden kamerayritykseen
Suomen valtion kokonaan omistama Solidium sijoittaa 40 miljoonaa euroa kasvussa olevaan satelliittiyhtiö Iceyen, joka tarjoaa SAR-teknologiaan (Synthetic Aperture Radar) pohjautuvaa satelliittikuvantamista avaruudesta. Solidiumin osuus yli 80 miljoonan uudesta rahoituskierroksesta on puolet eli 40 miljoonaa euroa.