Suomi vie koodausosaamista Afrikkaan

Suomi aloittaa kymmenessä Afrikan maassa  koodaustyöpajat 12–20-vuotiaille nuorille, erityisesti tytöille. Koodausprojekti on osa Suomen juhlavuoden ulkomaista toimintaa. Projekti alkaa Ghanasta ja jatkuu helmikuusta toukokuuhun 2017.

Suomen Afrikan edustustojen aloitteesta syntynyt CodeBus Africa -hanke pyrkii tukemaan nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia tutustua teknologian maailmaan. Helmikuussa Ghanasta käynnistyvä sadan päivän projekti pysähtyy kymmenessä Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa tavoittaen yhteensä 1 700 nuorta.

Projektin keskiössä ovat koodaustyöpajat, joissa nuoret pääsevät pareittain luomaan oman musiikkikappaleensa avoimen lähdekoodin Sonic Pi -ohjelmointiympäristössä. Omakohtainen musiikin kehittäminen tekee ohjelmointiin tutustumisesta palkitsevaa ja laajentaa mielikuvia teknologian tarjoamista mahdollisuuksista.

Lähestymistavan mahdollistaa yli 20 afrikkalaisen ja suomalaisen kumppanin yhteistyö. Hanketta koordinoi Aalto-yliopisto, lisäksi Suomesta ovat mukana ulkoministeriön paikalliset edustustot, Nokia, Supercell ja Mehackit.

”Luova teknologiakoulutus on juhlavuoden teeman mukaisesti yhdessä tekemistä parhaimmillaan. Koodibussin poikkitieteellisyys ja monikulttuurinen yhteistyö edesauttavat niin nuorten kuin hankkeen järjestäjienkin oppimista monella tasolla”, projektia koordinoivan Aalto-yliopiston Global Impact -yksikön johtaja Teija Lehtonen sanoo.

Nuorten digitaidot ovat ajankohtainen teema myös Suomessa, jossa ohjelmoinnin perusteita aletaan opettaa peruskoulun kaikilla luokilla vuoden 2017 aikana. Erityisesti tyttöjen aktiivisuus teknologian hyödyntäjinä ja kehittäjinä nähdään kriittisenä haasteena tasa-arvon kannalta.

CodeBus Africa -hankkeessa tyttöjen osallistumiseen kiinnitetään huomiota kannustavalla oppimisympäristöllä, joka painottaa yhdessä kokeilua, itseilmaisua ja hauskanpitoa. Projekti nostaa myös esiin teknologia-alalla työskenteleviä naisia.

”CodeBus Africa on upea hanke, jossa tytöille tarjotaan mahdollisimman matala kynnys osallistua työpajoihin ja saada onnistumisen kokemuksia. Toivon, että se kannustaisi monia heistä teknologian pariin myös opinnoissaan ja työelämässä”, sanoo pääyrityskumppani Nokian yhteiskuntasuhdejohtaja Minna Aila.

LISÄÄ: CodeBus Africa -projekti ) helmikuusta toukokuuhun 2017 (LINKKI, netti) ja CodebusAfrica (LINKKI, twitter)

TAUSTAA:

CodeBus Africa -hanketta koordinoi Aalto Global Impact, joka edistää koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden kautta Aalto-yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta globaalisti.

Järjestävinä kumppaneina ovat Suomen ulkoministeriön paikalliset edustustot yhdessä Nokian, Supercellin, Mehackitin ja yli 15 afrikkalaisen teknologiahubin, oppilaitoksen ja järjestön kanssa.

Kuva: Aallon opiskelijoiden ohjaamissa koodaustyöpajoissa nuoret pääsevät luomaan omaa musiikkia. Kuvaaja Aalto-yliopisto/Roope Kiviranta

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016