MWC2017: Berner vauhditti suomalaisyrityksiä – Tosibox palkinnoille

Nokian rinnalla Bittium ja monet muut suomalaisyritykset ovat olleet esillä Mobile World Congressissa Barcelonassa. Tapahtumassa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tapasi myös pohjoismaisia kollegoitaan. Tosibox voitti tapahtumassa järjestetyn IoT-kilpailun.

Suomi on tapahtumassa mukana vahvasti 5G:n, esineiden internetin, keinoälyn ja virtuaalitodellisuuden käyttöön. Kärkenä esitellään Suometa 5G-testiverkko, jonka puitteissa Nokian, Ericssonin ja Huawein kaltaiset globaalit toimijat tekevät yhteistyötä PK-yritysten kanssa.

Tulevan 5G:n lisäksi Suomessa on syntymässä uusia ratkaisuja muun muassa robottibussihankkeilla, esineiden internetin laboratorioissa ja fintechin eli finanssiteknologian alalla.

”Tarjoamme suomalaisyrityksille keskeisimpiä kilpailijoitamme varhaisemman mahdollisuuden hyödyntää tuoreimpia teknologioita kehitystyössään”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Liikenneministeri tapasi kongressin aikana ministeri Berner tapaa Ruotsin digitalisaatiosta vastaavan ministerin Peter Erikssonin ja Norjan valtiosihteeri Reynir Jóhannessonin.

Tapaamisen aiheena oli taajuuspolitiikka ja 5G-verkkojen edistäminen Pohjoismaissa sekä tähän liittyvät yhteistyömahdollisuudet. Niistä jathetaan myöhemmin Norjassa yhteisen pöydän äärellä.

Mobile World Congressissa on Nokian, Elektrobitin ja muutaman muun suuren toimijan lisäksi Finpro:n osastolla 32 suomalaisyritystä. Mukana olevien yritysten liiketoiminta kattaa tietoliikenteestä älyliikenteeseen ja esineiden internetistä digitaalisiin terveysratkaisuihin.

LISÄYS 2.3.2017: Oululainen Tosibox otti voitot Barcelonan järjestetyssä IoT / M2M Innovation World Cupin teollisuuden ja tietoturvan IoT-kategorioissa.  Kansainvälisen innovaatiokilpailun 26 finalistia oli valittu yli 400 hakijan joukosta. Finaalissa oli vahva oululaisedustus, sillä Tosiboxin lisäksi myös Capricode oli finalistien joukossa.

LISÄÄ: Suomalaisyritysten twiititejä Mobile World 2017 -tapahtumasta (LINKKI)

Kuva: Arkistokuva

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016