Pakettifirma kiinnostui roboteista ja 3D-tulostuksesta

DHL on käynnistänyt innovaatiokilpailun, jossa etsitään uusia logistiikka- ja robottiratkaisuja pakettien käsittelyyn. Yritys  kutsuu opiskelijoita, startup-yrityksiä ja keksijöitä jo toisen kerran järjestettävään innovaatiokilpailuun. Aikaa on syyskuun puoliväliin asti.

DHL hakee kilpailulla ideoita liikkuvasta keräilyrobotista tai jakamistalouden periaatteita hyödyntävä logistiikkaratkaisusta.

Kehitettävän keräilyrobotin pitää pystyä navigoimaan perinteisessä varastoympäristössä ja keräilemään itsenäisesti tuotteita vaunuun.  Lisäksi sen tulee pystyä liikkumaan kävelyvauhtia ja viemään lastattu keräilyvaunu pakkauspisteeseen. Yritys on testannus myös pienkoptereita pakettikuljetuksissa.

Voittajat pääsevät yhdessä DHL:n kanssa kehittämään ideaansa esiteltäväksi DHL:n innovaatiokeskuksissa ja saavat palkintoina yhteensä 20 000 euroa.

Kilpailutyöt käyvät läpi esikarsinnan, jossa raati tutkii niiden toiminnallisuuden, muotoilun, kaupallisen hyödynnettävyyden sekä potentiaalisuuden.

Kilpailun kumpaankin tehtävään valitaan esikarsinnan jälkeen kolme finalistia, jotka pääsevät esittelemään ratkaisunsa 180:lle logistiikan asiantuntijalle DHL:n innovaatiopäivänä 16.11.2017 Saksassa.

Osallistujien tulee toimittaa ideastaan kirjallinen englanninkielinen dokumentti sekä video 16.9.2017 mennessä.

LISÄÄ: DHL:n innovaatiokilpailu (LINKKI) Vuoden 2016 innovaatiopäivä (LINKKI, video)

Tulevaisuus tuo pakettikuljetuksiin 3D-lähitulostuksen?

DHL hakee koko ajan uusia ideoita tulevaisuuden logistiikkaratkaisuiksi. Yksi mahdollisuuksista on 3D-tulostus, joka voi muuttaa logistiikkayrityksen toimintaa.Yritys esitteli viime vuoden puolella selvityksen 3D-tulostuksen mahdollisuuksista.

LISÄÄ: DHL:n 3D-tulostusraportti (LINKKI, pdf)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016