Tutut suosikit kännykkälistoilla – Nokian 3310 ei täysin vielä mukana

Toukokuun myyntilistat täyttyivät tutuista merkeistä ja malleista. Kuukauden viimeisenä päivänä toimituksiin tullut Nokian retropuhelin 3310 ei päässyt vielä kunnolla listoille, vaikka herätti ennakolta suurta mielenkiintoa. Ensimmäiset 3310-mallit menivät vielä ennakkotilaajille.

Älypuhelinten täyttämille myyntilistoille Nokian 3310 voi silti nousta, vaikka se on aiheuttanut maailmalla monenlaisia mielipiteitä. Sitä on verrattu älypuhelimiin, sanottu kalliiksi turhakkeeksi ja menneen maailman puhelimeksi ilman somea. Silti ennakkotietojen mukaan uutuus on myynyt ainakin Intiassa – ja Suomessakin hyvin.

”Olemme hyvin iloisia suuresta kiinnostuksesta. Ensimmäiset Nokia 3310:t Suomessa menevät puhelimen ennakkoon tilanneille faneille”, sanoo Nokia-puhelimia tuottavan HMD:n Pohjoismaiden liiketoimintajohtaja Ossi Korpela.

Kuinka kauan retrobuumi jatkuu jää nähtäväksi. Tai seuraavaksi HMD voisi tehdä Android-mallin, jossa olisi Nokian E7-tyyliin fyysinen kirjainnäppäimistö. Sillä voisi erottua kosketusnäyttömallien täyttämillä markkinoilla ja näytönkään ei tarvitsi olla suurin vaan alle viisituumainen riittäisi.

Toukokuun myydyimmät

Samsung  J5 oli kaikilla ykkösenä tai kakkosena. Elisalla henkilöasiakkaiden myydyin puhelin on yrityksen yksinmyymä OnePlus 3T, joka on ollut kärjessä kaikkiaan puolen vuoden ajan. Toisella sijalla on yritysasiakkaiden kärkilaite, Samsung J5. Kolmanneksi sijoittuu Huawei Honor 8. Yritysasiakaslistalla Elisalla oli Samsung J5:n jäljessä Apple iPhone 7 ja OnePlus 3T.

Nokian 3310-mallin kiinnostus oli Elisallekin yllätys älypuhelinmallien keskellä. Uutuus tuli tosin toimituksiin vasta eilen, joten todellinen listasijoitus selviää vasta kesäkuussa. ’’Osasimme odottaa kysyntää uudelle Nokia 3310:lle, mutta ennakkotilauskysyntä on silti ollut positiivinen yllätys, kertoo Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Viime kuussa Elisassa spekuloitiin mahdollisella poikkeuksellisella markkinatilanteella, jossa markkina voisi tulevaisuudessa olla viiden suuren toimijan kauppa. ’’Mikäli kiinnostus Nokia-laitteita kohtaan säilyy Nokia 3310:n veroisena HMD:n julkaistessa Nokia-älypuhelinmallinsa, ennustus viidennen brändin nousemisesta listoille suurten joukkoon toteutuu’’, Virkki arvelee.

Nokian ja sittemmin Microsoftin Lumia-puhelimet olivat suomalaisten suursuosikkeja, joten nähtäväksi jää, hankkivatko vanhat Lumia-käyttäjät uudeksi puhelimekseen Nokia-laitteita, Virkki sanoo.

Myös DNA:lla 3310 on tilattu vauhdikkaasti. Nokia 3310 -retropuhelimen ennakkomyynti alkoi DNA:lla 10. toukokuuta. Ensimmäiset toimituserät menivät kokonaan tuotteen ennakkotilaajille, ja heistäkin osa joutuu odottamaan omaa puhelintaan vielä pari viikkoa.

Päivitetty 9.01

Elisan myydyimmät kännykät toukokuussa 2017, henkilöasiakkaat

  1. OnePlus 3T
  2. Samsung Galaxy J5 (2016)
  3. Huawei Honor 8
  4. Huawei Honor 7 Lite
  5. Huawei P8 Lite
  6. Apple iPhone 7
  7. Apple iPhone SE
  8. Huawei Honor 8 Lite
  9. Nokia 3310
  10. Samsung Galaxy S7
  11. Nokia 216
  12. Samsung Galaxy A3 (2017)
  13. Apple iPhone 7 Plus
  14. Samsung Galaxy S8
  15. Apple iPhone 6s

 Elisan myydyimmät kännykät toukokuussa 2017, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5 (2016)
  2. Apple iPhone 7
  3. OnePlus 3T
  4. Samsung Galaxy A3 (2017)
  5. Samsung Galaxy S7
  6. Samsung Galaxy A5 (2017)
  7. Samsung Galaxy Xcover 3
  8. Apple iPhone 6s
  9. Huawei Honor 8
  10. Apple iPhone SE
  11. Doro 5517
  12. Samsung Galaxy S8
  13. Huawei Y5 II
  14. Huawei P8 Lite
  15. Huawei Honor 7 Lite

 DNA:n myydyimmät kännykät toukokuussa 2017, yksityis- ja yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5 (2016)
  2. Huawei Honor 7 Lite
  3. Honor 8
  4. Apple iPhone 7
  5. Samsung Galaxy A3 (2017)
  6. Apple iPhone SE
  7. Samsung Galaxy S7
  8. Samsung Galaxy S8
  9. Samsung Galaxy A5 (2017)
  10. Huawei Honor 8 Lite
  11. Huawei Y6 Pro
  12. Samsung Galaxy S8+
  13. Nokia 3310
  14. Apple iPhone 6s
  15. Apple iPhone 7 Plus

 Telian myydyimmät kännykät toukokuussa 2017, yksityis- ja yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5 2016
  2. Huawei P8 Lite
  3. Apple iPhone 7
  4. Huawei Honor 7 Lite
  5. Apple iPhone SE
  6. Huawei Honor 8
  7. Samsung Galaxy A3 2017
  8. Huawei Honor 8 lite
  9. Apple iPhone 6s
  10. Apple iPhone 7 Plus

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017