Shift2017: Kyborgitaiteilija Neil Harbisson innosti

Turussa järjestetyn bisnesfoorumi Shiftin toisen päivän avasi eilen brittiläinen kyborgitaiteilija Neil Harbisson, joka. puhui uudesta aikakaudesta: ajasta, jolloin voimme puuttua omaan biologiseen evoluutioomme. Harbissonin omaan päähän oli kiinnitetty antenni, jonka avulla hän voi kuulla värejä ääniaaltoina. Tapahtuma keräsi yli 2300 kävijää.

”Kun liitymme yhteen teknologian kanssa, voimme olla oman kehomme ja aistiemme suunnittelijoita. Näin parannamme selviytymismahdollisuuksiamme sekä, maapallolla että ulkoavaruudessa”, kertoi kyborgitaiteilija Neil Harbisson esityksessään.

Torstaina päälavalla esiintyi myös muita eturivin puhujia: Melody Hossaini, Laila Pawlak ja Gerd Leonhard.  Myös torstaina järjestettiin Shiftin ja Turun Kauppakamarin yhteinen Boardroom Challenge, jossa ratkottiin yritysten ongelmia.

Pitchauskisassa nähtiin monenlaisia yrityksiä ja ideoita. Tapahtuman pääpalkinnon 10 000 euroa sai Talentadore (kuvassa), joka tarjoaa virtuaalisella rekrytointiassistentillaan mahdollisuuden inhimillisempään rekrytointiin muun muassa tekoälyä hyödyntäen.

Tekoäly oli tapahtumassa laajemminkin yhtenä johtoajatuksena. Tapahtumakentällä myös IoT oli esillä erityisesti Salon uuden IoT-keskuksen kautta. Entiseen Nokian ja Microsoftin kännykkätehtaaseen haetaan jo entisten lisäksi kymmeniä IoT-alan yrityksiä.

Yksi uusista salolaisista IoT-yrityksistä oli Sensoan, jonka perustajiin kuulunut Kari Malmivirta (kuvassa) oli paikalla esittelemässä uutta kiinteistöautomaatioon liittyvää IoT-pohjaista langatonta mittausratkaisua.

Seminaariosuuksien lisäksi tapahtuman pienemmät pyöreät pöytien keskustelut ja paneelit toivat uusia näkökulmia. Niissä käsiteltiin koulutusta, terveydenhoidon uudistamista ja energiataloutta.

Turun Shift on Helsingin Slushia erilaisempi. Turussa kuullaan uusista innovaatioista ja kehitysnäkymistä, mutta linnan pihalla myös törmäytetään asioita niin tekniikan kuin ihmistieteiden puolelta. Shiftin vahvuus on kuitenkin osallistujissa ja siinä, ettei kaikkea ole etukäteen käsikirjoitettu. Nyt tapahtumassa oli sata jo eläkkeellä olevaa bisnesosaajaa tuomassa omaa elämänkokemustaan nuoremmille.

Tänä vuonna tapahtuma keräsi yli 2300 osallistujaa, mutta ensi vuonna järjestäjät aikovat lähes tuplata kävijämäärän jopa neljään tuhanteen ja hakea lisää sijoittajaosallistujia. Tapahtuma järjestetään Turussa ensi vuonna  22.-23. toukokuuta.

Kuvat: Shift2017/Rewan Black Bor ja Uusiteknologia.fi

Päivitetty 8.16

LISÄÄ: Kuvia tapahtumasta (LINKKI) ja aiemmat Shift-uutiset (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!