Sijoittajat uskovat suomalaisprosessoriin

IoT-ratkaisuihin tarkoitettu suomalainen Minima Processor on saanut rahoituskierroksen päätökseen. Mukana on uutena sijoittajana Lifeline Ventures.  Esittelimme IoT-suorittimen toimintaa huhtikuun Uusiteknologia-lehden kansijutussa.

Oulussa ja Espoossa toimiva Minima Processor on kerännyt 5,5 miljoonaa euroa kaksivaiheisesta siemenrahoituksesta uudenlaisen IoT-suorittimen kaupallistamiseen. Maaliskuussa Minima kertoi saaneensa jo 1,7 miljoonan euron tukirahoituksen EU:lta.

Lifeline Ventures on viimeisin sijoittaja, kun alkuvaiheessa Minima sai investointeja VTT Venturesista, CFT Nordic Capitalista, Aalto-yliopistosta ja yksityishenkilöiden sijoittajaryhmästä.

”Nyt voimme jatkaa teknologian kehittämistä ja etsiä yhteistyökumppaneita ”, kertoo Miniman toimitusjohtaja Toni Soini.

Aiemmin Minima kertoi jo sopimuksesta vielä nimeämättömän kansainvälisen puolijohdeteollisuuden kanssa. Tällä hetkellä yritys käy neuvotteluita Yhdysvalloissa ja Kiinassa.

LISÄÄ: Näin Miniman IoT-suoritin toimii (LINKKI) ja aiemmat Minima Processoria koskevat uutiset (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!