Avaruusyritys keräsi mojovan rahoituspotin

Espoolainen avaruusyritys Iceye aikoo vakiinnuttaa asemaansa mikrosatelliitteihin kehitetyn SAR-tutkakuvausteknologian (Synthetic Aperture Radar) kehittäjänä. Yrityksen toimitusjohtaja Rafal Modrzewski kertoi yrityksen keränneen 13 miljoonaa dollaria lisärahoitusta. Ensimmäinen satelliitti pitäisi laukaista avaruuteen vielä tänä vuonna.

Espoolainen Iceye on Aalto-yliopiston piensatelliittiohjelmasta ponnistanut startup-yritys. Uudesta 13 miljoonan dollarin rahoituksesta 8,5 miljoonan dollaria tuli rahoituskierroksesta, jota johti piilaaksolainen pääomasijoittaja Draper Nexus.

Yritys aikoo käyttää rahoituksen tuotantonsa laajentamiseen. Lisäksi rahoitus mahdollistaa useampien satelliittien lähettämisen avaruuteen.

Suunnitelmissa on  lähettää ensimmäiset kolme SAR-mikrosatelliittia maata kiertävälle radalle seuraavan 12 kuukauden aikana. Ensimmäinen satelliitti pitäisi laukaista avaruuteen vielä tänä vuonna.

Yrityksen idea on mikrosatelliitteihin perustuva kuvauspalvelu. Iceye aikoo tarjota  ajantasaista kuvantamisdataa maapallosta, myös pimeässä ja pilvien läpi. Ensimmäiset havaintodatat luvataan toimittaa valikoiduille asiakkailleen vuoden 2018 aikana.

Kuvaustoimintaa on harjoiteltu jo lentokoneella, jossa tarkkuus oli kolme metriä. Satelliiteilla tarkkuudeksi kerrotaan ensin 10 metriä ja vuoden 2019 aikana kolme metriä. Samalla kuvien toimitusaika lyhenee ensin viikoista vuorokauteen  ja sitten kuuteen tuntiin. “Demokratisoimme datan saatavuuden maailmanlaajuisesti”, sanoo Iceye Oy:n toimitusjohtaja ja yksi sen perustajista, Rafal Modrzewski.

Uuteen 8,5 miljoonan dollarin rahoituskierrokseen osallistuivat True Ventures, Lifeline Ventures, Space Angels ja Draper Associates. Näiden lisäksi lisärahoitusta on tarjonnut Tekes. Yritys on kerännyt vuonna 2015 käynnistyneen toimintansa aikana 18,7 miljoonan dollarin rahoituksen, ja saanut rahoitusta myös. Euroopan Unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta.

Iceye on kehittänyt miniaturisoidun SAR-tutkan, jolla voidaan tarjota kuvantamispalveluja nopeasti maailmanlaajuisesti, säästä tai vuorokaudenajasta riippumatta.

Kuvassa: Iceye Oy:n toimitusjohtaja Rafal Modrzewski.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017