Kännykän taajuusjälki auttaa paikannuksessa

Radiotaajuuspaikannus voi olla nykyistä käyttökelpoisempi menetelmä sellaisilla kaupunkialueilla, joilla satelliittipohjainen GNSS-signaali on liian heikko. Radiotaajuuspaikannus voi jopa pelastaa  ihmishenkiä kun paikannuksen taso paranee.

Jyväskylän yliopistossa tarkastetaan keskiviikkona MSc Riaz Uddin Mondalin tietotekniikan väitöskirjan ”Radio Frequency Fingerprinting for Outdoor User Equipment Localization”.

Väitöstutkimuksessa kehitettiin viitekehystä radiotaajuussormenjälkeen pohjautuvaan paikannukseen (Radio Frequency Fingerprint Positioning, lyh. RFFP) ulkotiloissa. Tuloksia voidaan hyödyttää uudenlaisissa paikannuspalveluissa: mobiilioperaattorit voivat käyttää klusterointiin perustuvia menetelmiä esimerkiksi hätätilanteessa.

’’LTE- ja WLAN-signaaleja ja tekoälyä hyödyntävä radiotaajuuspaikannus tarjoaa paikannukselle hyvän tarkkuuden. Lisäksi menetelmä lyhentää opetusvaiheen datankäsittelyn laskenta-aikaa verrattuna perinteisiin paikannusmetodeihin, Riaz Uddin Mondal kertoo.

Paikannusmenetelmät voivat auttaa operaattoreita myös verkkojen huoltotoimenpiteissä, kuten matkapuhelinverkon tukiasemien automaattisessa itsekorjautuvuudessa.

LISÄÄ: MSc Riaz Uddin Mondalin väitöskirja on julkaistu Jyväskylä Studies in Computing -sarjassa numerolla 271, 68 s. (+ artikkelit), Jyväskylä 2017, ISSN: 1456-5390, ISBN: 978-951-39-7284-4 (nid.), ISBN: 978-951-39-7285-1 (PDF).

Kuvituskuva: Shutterstock

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017