Älykodilla on monta hintaa

Tämän päivän trendi on älykoti, jonka laitteita voi ohjata puhelimella. Automaatio lisää asumisviihtyvyyttä, se on ympäristöystävällistä ja säästöä syntyy parantuvasta energiatehokkuudesta. Älykkäitä ratkaisuja on tarjolla esimerkiksi valaistukseen, lämmönsäätöön ja ilmanvaihtoon.

Kun älykkäät laitteet seuraavat ja oppivat asukkaiden mieltymyksiä ja automatisoivat toimintaansa, ne vapauttavat käyttäjänsä aikaa muihin asioihin.

’’Älykkäimmät järjestelmät oppivat etsimään vaikkapa asukkaalle optimaalisinta lämpötilaa”, sanoo verkkorautakauppa Taloon.comin toimitusjohtaja Kimmo Lähteenmäki.

Hänen mukaan kuluneen viiden vuoden aikana ovat kehittyneet erityisesti älyjärjestelmien puhelinohjaussovellukset. Jokaisella valmistajalla on jo tai ainakin tulossa puhelimella ohjattavia järjestelmiä.

”Itse laite tehdään sellaiseksi, ettei sitä tarvitse vaihtaa, vaan kehitys tapahtuu sovelluspuolella.”

Älykodin rakentamisessa pääsee Lähteenmäen mukaan alkuun pienellä rahalla vanhassakin kodissa. Edullisia ratkaisuja on tarjolla esimerkiksi valaistukseen, lämmönsäätöön ja ilmanvaihtoon.

Poimintoja älykodin ratkaisuista

  • Tunnelmaa valaistukseen kauko-ohjattavilla älylampuilla
  • Bluetooth-yhteydellä tai wifillä ohjattavat patteritermostaatit
  • Tehokkaampaa ilmanvaihtoa kännykkäohjattavalla puhaltimella
  • Langatonta lämmityksen säätöä
  • Lähiverkon kautta ohjelmoitava ilmanvaihto
  • Älykkäät kosteusanturit ja pilvipalvelut
  • Kännykkäohjattavat kodinkoneet

Lähde: Taloon.com

Kuva: Taloon.com/Eric Leraillez

LISÄÄ:  Uusiteknologia.fi:ssä julkaistut kotiautomaatio-uutiset (LINKKI)