Hitachi hyödyntämään suomalaista piifotoniikkaa

VTT on tehnyt aiesopimuksen japanilainen Hitachi High-Technologiesin kanssa  piifotoniikan ja optisen tiedonsiirron kehittämistä ja kaupallistamista. Tavoitteena on hyödyntää myös VTT:n Espoon Memsfab-sirutehtaan valmistuskapasiteettia.

Hitachin ja VTT:n yhteistyö tulee näkymään valmistuksen lisäksi tutkimus- ja kehityshankkeina, joissa osapuolten teknologiaosaamiset yhdistetään uusiksi ratkaisuiksi loppuasiakkaiden tarpeisiin.

”Tämä on meille erinomainen, molempia osapuolia hyödyttävä toimintamalli, jonka avulla voimme laajentaa kansainvälisiä asiakkuuksiamme. Yhdessä voimme tarjota täyden ratkaisun asiakkaillemme”, sanoo myynnistä ja asiakkuuksista vastaava johtaja Himadri S. Majumdar VTT:ltä.

Yritykset osallistuvat valmistus- ja tutkimusprojektien lisäksi yhteistyössä kansainvälisiin konferensseihin ja messuihin. Ensimmäinen yhteisesiintyminen on Yhdysvaltain San Diegossa meneillään olevassa OFC-tapahtumassa, joka keskittyy kuituoptiseen tiedonsiirtoon.

VTT:n Espoon Otaniemen Memsfabissa tehdään tutkimuksen lisäksi mikro- ja nanoelektroniikan materiaalien ja komponenttien sopimusvalmistusta.

LISÄÄ: VTT Memsfab (LINKKI) ja OFC-tapahtuma (LINKKI).

Kuva: VTT