Lisää turvaa automaattijärjestelmiin

Eurooppalaisessa tutkimushankkeessa rakennetaan uudenlaista referenssiarkkitehtuuria varmoille ja turvallisille automaattisille järjestelmille. Hankkeessa keskitytään autoteollisuuteen, raideliikenteeseen ja yksilölliseen terveydenhoitoon. Suomesta mukana on Oulun yliopisto, Nokia, Solita ja Haltian. Ohjelmaa vetää piirivalmistaja NXP.

Taustalla on kasvava tarve automaatioratkaisuille, jossa edellytetään korkeaa toimintavarmuutta ja turvallisuutta. Niihin kuuluvat muun muassa tutkajärjestelmät sekä ajoneuvon sisäiset ja ulkoisen maailman verkkojärjestelmät.

Taustalla on ECSEL Joint Undertaking, EU-johtoinen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusyksikkö, josta rahoitetaan elektronisten komponenttien ja järjestelmien innovointia.  Kolmivuotinen hanke alkoi toukokuun ja sen budjetti on 50 miljoonaa euroa.

Piirivalmitaja NXP:n vetämään Secredas-konsortioon kuuluu kaikkiaan 69 yliopistoa, muuta tutkimuslaitosta ja yritystä 15 Euroopan maasta ja Tunisiasta.

Suomalaisista esimerkiksi Oulun yliopistosta hankkeeseen osallistuu esimerkiksi Biomimetiikka ja älykkäät järjestelmät (BISG) -tutkimusyksikkö, joka työskentelee älykkäiden järjestelmien parissa.

”Oulun yliopisto tutkii ohjelmassa tekoälyn ratkaisumahdollisuuksia erilaisten antureiden käyttöä”, kertoo Oulun yliopiston BISG-tutkimusyksikön johtaja, professori Juha Röning.

Secredas-ohjelman tavoitteena on kehittää ja validoida monialaisia arkkitehtuurimenetelmiä, referenssiarkkitehtuureja, komponentteja ja soveltuvia integrointi- ja varmennusmalleja automaattisia järjestelmiä varten sekä olla mukana alan standardisoinnissa. Liikenne on yksi tärkeä sovelluskohde.

’’Konsortio odottaa, että vuoteen 2030 mennessä Secredas-teknologia asennetaan jo neljännekseen kaikista uusista maantieliikenteen ajoneuvoista. Tämän arvo on kymmenen miljardia euroa’’, sanoo Secredas-hankkeen johtaja Patrick Pype NXP Semiconductorsista.

Kuvituskuva: NXP:n StarWarsin R2-D2-robottidemo Nurnbergin Embedded World2018-messuilla.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/