Bittium lisää omien tuotteiden tuotekehitystään

Oululaisen Bittiumin tammi-kesäkuun 2018 liikevaihto kasvoi 28,3 miljoonaan euron ja liiketappio pieneni, mutta jäi edelleen miinukselle. Yritys panostaa erityisesti omiin tietoliikenne- ja lääketieteen tuotteisiin, joiden tuotekehitykseen panostettiin yli 10 miljoonaa euroa.

Oululaisyrityksen tuotepohjainen liikevaihto syntyi pääosin taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetun järjestelmien tuotetoimituksista, Bittium Tough Mobile ja Mexsat -satelliittipuhelimien tuotetoimituksista sekä niihin liittyvien tietoturvaohjelmistojen toimituksista. Lisäksi liikevaihtoa syntyi biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin tarkoitettujen tuotteiden toimituksista.

Bittium aikoo investoida edelleen merkittävästi omien tuotteiden ja ratkaisujen kehittämiseen ja tavoitteena on kasvattaa tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvaa liikevaihtoa.

’’Tuotekehityspanostukset omien tuotteiden ja tuotealustojen kehitykseen kasvoivat huomattavasti ja olivat 37,4 prosenttia liikevaihdosta’’, sanoo Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen. ’’Tulemme lisäämään jatkossa panostuksia myös myyntiin ja markkinointiin’’.

Panostukset kohdistuivat pääsääntöisesti puolustusteollisuuden tuotevalikoiman laajentamiseen taktisessa viestinnässä sekä erilaisten viranomais- ja erikoispäätelaitteiden sekä niitä tukevien ohjelmistojen tuotekehitykseen. Yritys aikoo jatkaa myös biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin tarkoitettujen tuotteiden edelleen kehittämistä.

Tuotebisneksen rinnalla Bittiumin suunnittelu ja muun palveluliiketoiminnan liikevaihto laski alkuvuonna oli 16,5 miljoonaa euroa, mikä oli 3,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Palveluliiketoiminnan liikevaihdon laskuun vaikutti Huttusen mukaan pääasiassa erään merkittävän tietoliikenneasiakkaan yhteistyön päättyminen vuonna 2017.

Bittium odottaa kuluvan vuoden liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (51,6 miljoonaa euroa vuonna 2017) ja liiketuloksen olevan positiivinen (-6,2 miljoonaa euroa vuonna 2017).

Taustaa: Satelliittibisnes on pitkävaiheista

  • Bittium kertoi tammikuussa saaneensa Meksikon valtion viranomaisilta ensimmäiset tilaukset satelliittiviestintäjärjestelmään kehitetyistä mobiililaitteista.
  • Tuotetilaukset koskivat alkuaan jo vuonna 2015 aloitetussa tuotekehitysprojektissa kehitettyjä laitteita.
  • Satelliittipuhelimien tuotekehitysvaihe saatiin onnistuneesti päätökseen vuoden 2017 aikana ja laitteet ovat nyt volyymituotannossa. Näiden ensimmäisten tilausten kokonaisarvo oli noin 2,0 miljoonaa euroa.
  • Satelliittipuhelimet valmistetaan Suomessa. Ensimmäiset satelliittipuhelimet toimitettiin asiakkaille vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksellä.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!