5G-taajuuksista maksettiin lähes 80 miljoonaa euroa

Teleoperaattoreista kaikki kolme olivat muakana tänään julkistetussa 5G-taajuuksien 3,5 gigahertsin huutokauppassa. Huutokauppa tuotti valtiolle pelkästään Telialta 30,3 miljoonaa euroa, jolla operaattori sai huutokaupassa 130 megahertsin taajuudet 3,5 GHz:n taajuusalueelta. DNA maksoi omasta alueestaan 21 miljoonaa ja Elisa yli 26 miljoonaa euroa.

Telian mukaan uudet taajuudet mahdollistavat 5G-verkon kaupallisen käyttöönoton vuoden 2019 alussa. 3,5 GHz:n taajuusalueelle myönnettävät toimiluvat ovat voimassa 15 vuotta 1.1.2019 lähtien.

Uusien taajuuksien hinnaksi muodostui Teliakke 30,3 miljoonaa euroa mukaan lukien huutokaupan hallinnolliset kustannukset. Toimilupamaksu suoritetaan Viestintävirastolle viitenä vuosittaisena tasaeränä. Kaikkiaan valtio saa m kolmelta operaattorilta lähes 80 miljoonaa euroa.

Valtioneuvosto myöntää lopulliset toimiluvat huutokaupan lopputuloksen mukaisesti. Telian taajuuskaistaksi tuli (A) on  3410-3540 MHz (A), Elisan 3540-3670 MHz (B) ja DNA:n  3670-3800 MHz (C).

Operaattorit ovat tehneet 5G-testejä ja tuoneet enemmän ja vähemmän avoimia testiverkkoja. Esimerkiksi Telia aloitti 5G-aikakauden Helsingissä syyskuussa avaamalla esikaupallisen 5G-verkon kaupungin keskustassa Viestintäviraston myöntämillä testitaajuuksilla.

Myös Elisa on valmistautunut 5G-tekniikkaan avaamalla kesäkuussa ensimmäisen esikaupallisen 5G-verkon Tampereella ja Tallinnassa. Lisäksi Elisa on rakentanut 5G-valmiuksia verkkoonsa Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä, joiden ansiosta verkon päivittäminen varsinaiseksi 5G-verkoksi on nopeampaa ja helpompaa.

DNA on testannut Ericssonin kanssa 5G-tekniikkaa ja kehittänyt matkaviestinverkkoaan kohti 5G-muutosta. Verkkoon on tuotu 5G-kyvykästä teknologiaa ja verkon kapasiteettia on kasvatettu tulevia 5G:n vaatimuksia vastaavaksi. Ensimmäisten kaupallisten 5G-päätelaitteiden odotetaan saapuvat markkinoille vuoden 2019 aikana.

Aiemmin Suomessa on järjestetty kolme taajuushuutokauppaa: 2,5 GHz:n taajuusalue huutokaupattiin vuonna 2008, 800 MHz:n alue vuonna 2013 ja 700 MHz:n alue vuonna 2016.

5G:n odotetaan parantavan mobiiliverkon yhteysnopeuksia jopa 20-kertaiseksi ja niiden kapasiteettia jopa satakertaiseksi nykyisestä. Nykyisten 3,5 gigahertsin taajuuksien lisäksi 5G:n kehityksen odotetaan vauhdittuvan 26 GHz:n taajuusalueen tullessa käyttöön osittain tänä ja ensi vuonna. Uutisoimme 26 gigahertsin taajuusalueen käytöstä tänään Suomen tietoliikennestrategiauutisen yhteydessä (LINKKI).

Päivitetty 1.10.2018