Elisa toi Nokian 5G-verkon Helsingin keskustaan

Elisa on tuonut 5G-verkon Helsingin keskustaan. Nyt avattua verkkoa tullaan lisäksi laajentamaan lähiaikoina, sillä yritys on rakentamassa Helsingistä johtavaa älykaupunkia Helsingin kaupungin ja Nokian kanssa. Ensimmäiset kuluttajien 5G-päätelaitteet luvataan vasta ensi vuoden aikana.

Helsingin 5G-testiympäristön kehittämisestä sovittiin Helsingin kaupungin, Elisan ja Nokian kesken jo syksyllä. Siinä sovittiin myös toimenpiteistä, joilla on tarkoitus vauhdittaa 5G-verkkojen kehittymistä Helsingissä.

Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila, Elisa

Elisan uusi 5G-verkko tuleekin  hyödyntämään helsinkiläisiä vasta sitä mukaa, kun 5G-päätelaitteet yleistyvät vuoden 2019 aikana.

’’5G konkretisoituu kuluttajille vasta päätelaitteiden myötä. Helsinkiläiset saavat kuitenkin nauttia nopeista mobiiliyhteyksistä jo nyt, sillä syksyn aikana Elisa päivittää nykyiseen 4G-verkkoonsa 5G-valmiuksia’’, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila kertoo.

5G-valmiuksia on rakennettu jo ennen Helsinkiä Tampereelle, Turkuun ja Jyväskylään. Elisa toi kesän alussa esikaupalliset 5G-verkot koeluvilla Helsingin lisäksi Tampereelle ja Tallinnaan. Elisa aikoo jatkaa myös 5G-verkkojen ja 5G-valmiuksien rakentamista uusiin kaupunkeihin ympäri Suomea.

Elisa testasi alkuvuodesta Helsingin Pasilassa 5G-verkkoa.. Testissä hyödynnettiin Elisan ja Huawein verkkotekniikkaa.

”Nokian teknologia mahdollistaa sujuvan siirtymisen 5G:hen. Haluamme luoda yhteistyön ja avoimen testiympäristön avulla edellytykset tulevaisuuden 5G-kaupunkipalveluiden ja uusien innovaatioiden kehittämiselle”, kertoo Nokian maajohtaja ja maailmanlaajuisesta matkapuhelinverkkojen myynnistä vastaava johtaja Tommi Uitto.

5G mahdollistaa aiempaa nopeammat ja luotettavammat verkkoyhteydet: moninkertaiset tiedonsiirtonopeudet, lyhyemmän viiveen ja merkittävästi suuremman laitemäärän kytkemisen verkkoon. Erityisesti esineiden internetin uskotaan olevan ainakin laitemäärältään yksi suurimpia 5G-verkon käyttökohteita tulevaisuudessa.

Elisan 5G-verkko on toteutettu yhdessä Nokian kanssa. Myös syyskuun alussa esikaupallisen 5G-verkon Helsingin keskustassa avannut Telia hyödynsi Nokian 5G-tekniikkaa. Elisa on testannut Helsingissä aiemmin jo Huawein 5G-tekniikkaa ja DNA Ericssonin Kirkkonummerlla.

Kuvituskuva: Shutterstock

Lisää: Aiemmat 5G-uutiset ja artikkelit Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran kuukaudessa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/