Yksi hiiri ja neljä konetta yhteen

Aurora Group tuo myyntiin Rapoo MT550 -hiiren, jonka avulla voi samanaikaisesti operoida neljää eri tietokonetta. Useimmille riittää yksi, mutta esimerkiksi teollisuuden, graafisen tai finanssialan ammattilaiset käyttävät usein yhtä aikaa useita koneita.

Aiemmin useammalla tietokoneella työskentely on vaatinut konekohtaiset lisälaitteensa,  minkä takia  työskentely on ollut hankalaa ja pöydällä lojuvien tavaroiden määrä suuri. Siihen markkinarakoon on nyt tarjolla Rapoo MT550 -monitoimihiiri.

Kiinalaisvalmistajan hiiri voidaan liittää langattomasti jopa neljään tietokoneeseen yhtäaikaisesti.

Käytössä oleva tietokone valitaan napin painalluksella, jolloin siirtyminen tietokoneesta toiseen sujuu valmistajan mukaan nopeasti ja juohevasti.

Rapoo MT550-hiiri  on varustettu kolmella erilaisella langattomalla teknologialla. Se tukee Bluetooth 3.0- ja Bluetooth 4.0 Smart -tekniikkaa sekä 2.4 gigahertsin vastaanottotaajuutta aina kymmenen metrin etäisyydelle saakka.

Rapoo MT550 on oikeakätiseen käyttöön suunniteltu. Hiiressä on seitsemän painiketta ja optisen anturin käyttötarkkuus on säädettävissä 600 – 1600 dpi-arvon välillä. Kahden sormipariston luvataan kestävän jopa vuoden. Matkalla hiiren 2,4 gigahertsin usb-vastaanotin voidaan sijoittaa hiiren sisälle menevään säilytystilaan. Painoa hiirellä on 75 grammaa.

Lisää: Rapoo (LINKKI ja tuotetieto (LINKKI) ja Aurora Group (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018