Vuoden 2019 teknologiajohtajat valittu – tutkimus yhdistää

Vuoden 2019 teknologiajohtajat ovat älykkäitä laivoja kehittävän Rolls-Royce Marinen Sauli Eloranta (oik.) ja nanomateriaalia valmistavan Canatun Ilkka Varjos. Vuoden teknologiajohtajat on valittu jo vuodesta 2010 lähtien

Tämän vuoden voittajille on yhteistä tutkimuksen hyödyntäminen tuotekehityksessä sekä vahva panostaminen ekosysteemien rakentamiseen. Rolls-Royce on tuonut uutta autonomisiin laivoihin ja Canatu on tunnettu älymateriaaleista.

”Rolls-Royce Marine hyödyntää verkostoja vanhan, vakiintuneen toimialan luotsaamisessa aivan uudelle aikakaudelle. Canatu puolestaan luo ja kehittää edelläkävijänä verkostojensa avulla täysin uutta ja mullistavaa tulevaisuuden toimialaa. Molemmat yritykset ovat upealla tavalla rakentaneet siltoja akateemisen maailman ja liike-elämän välille”, luonnehtii tuomariston puheenjohtaja Jaakko Hirvola Teknologiateollisuudesta.

Perusteluiden mukaan Rolls-Roycen Sauli Eloranta on vaikuttanut merkittävästi Suomen innovaatiomaisemaan jo yli kymmenen vuotta erityisesti strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) kautta. Kun FIMECC eli metallituotteiden ja koneenrakennusalan SHOK perustettiin, Eloranta oli keskeisenä toimijana mukana ensimmäisen ohjelman läpiviemisessä.

Canatu on puolestaan tuonut disruptiivisen teknologiansa markkinoille: yrityksen hiilinanonupuista valmistetut, muovattavat 3D-kosketusanturit ovat autoteollisuuden massatuotannossa. Yritys on Aalto-yliopiston fysiikan osastolta ponnistanut spin-off, joka perustettiin noin 10 vuotta sitten.

Yksi Canatun ensimmäisistä työntekijöistä oli nykyinen yrityksen teknologiajohtaja Ilkka Varjos, joka on vuosien mittaan rakentanut Canatulle ilmiömäiset verkostot.  Niiden avulla  yritys on onnistunut yliopistotutkimuksen kaupallistamisessa ja pystynyt pitkäjänteisesti kehittämään niin nanohiilituotteita kuin itse nanomateriaalejakin.

Kuva: Vuoden 2019 teknologiajohtajat Canatun Ilkka Varjos (vas.) ja Rolls-Roycen Sauli Eloranta.

Lisää: Aiempien vuosien teknologiajohtaja-palkitut (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018