Selvitys: Liikenne sähköistyy ja kodit robotisoituvat

Ranskalaisen Dassault Systèmesin Yhdysvalloissa teettämän kyselyn mukaan ihmiset uskovat voimakkaaseen liikenteen sähköistymiseen ja sen myötä parempaan energiatehokkuuteen. Valtaosa vastaajista uskoi, että sähköinen liikenne on jo vuonna 2030 valtavirtaa ja  tulevaisuudessa kotien arkiaskareissa avustavat virtuaaliset kotirobotit.

Suunnitteluohjelmistoja tuottavan Dassault Systemsin tutkimuksessa, hieman yli puolet ennustaa jopa rohkeasti, että tällä hetkellä vasta suunnitteluvaiheessa oleva, alipaineistetussa putkessa kulkeva hyperloop-kapseli olisi jo vuonna 2030 tavallisten ihmisten ulottuvilla.

Hyperloop.

Neljä kymmenestä vastaajasta arvelee lisäksi, että tulevaisuudessa kaupungeissa kuljetaan ilmataksilla.

Ennustukset tuntuvat suomalaisittain varsin rohkeilta, mutta tekniikkaa kehitetään jo voimakkaasti Yhdysvalloissa.

”Moni sellainen asia, jota Suomessa pidetään vielä täysin scifinä, näyttäytyy USA:ssa jo lähitulevaisuuden asiana. Yhdysvalloissa esimerkiksi 3DExperience-suunnittelualustallamme testataan esimerkiksi jo nyt täyttä vauhtia Hyperloop-teknologiaa”, Dassault Systèmesin Suomen maajohtaja Matti Saarenoksa kertoo.

Hänen mukaansa kuluttajat odottavat elämäänsä aika suurta muutosta ja tässä kehityksessä suomalaisten tulisi olla hereillä. Meillä sorrutaan Saarenoksan mukaan liian usein parantamaan vanhaa, sen sijaan, että oikeasti innovoisimme jotain täysin uutta.

Dassault Systemsin kyselyyn vastanneista 73 prosenttia näkee vuonna 2030 hyödyntävänsä kotonaan etävalvottuja laitteita. 70 prosenttia arvioi, että kodit ovat tuolloin jo täysin tietoliikenneverkkoon kytkettyjä älykoteja.

Kuva: CES 2019, Dassault Systèmes.

Neljä kymmenestä vastaajasta arvioi, että tulevaisuudessa heidän kodistaan löytyy virtuaalinen kotiapulainen tai palvelusrobottia.

Yhdysvaltalaiset odottavat myös, että ennaltaehkäisevä terveydenhoito painottuu tulevaisuudessa vahvasti kotioloihin.

Yli 80 prosenttia uskoo, että kehittyvän teknologian ansiosta ihmiset pystyvät suojautumaan sairauksia vastaan ja elävät pidempään.

81 prosenttia vastaajista uskoo, että erilaiset innovaatiot tuovat kotikäyttöön entistä tehokkaampia laitteita terveydenhoitoon. Tällaisia innovaatioita ovat muun muassa erilaiset kotona käytettävät diagnostiikkavälineet ja puettava teknologia.

Suomalainen Verkkokauppa.com on yhdistänyt kivijalkakaupan ja netin menestyväksi liiketoiminnaksi. Kuva: Verkkokauppa.com.

Tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin myös, miten he uskovat kaupassakäynnin muuttuvan vuoteen 2030 tultaessa.

Valtaosa vastaajista (55 %) pitää epätodennäköisenä, että kivijalkakaupat ovat kohdanneet sukupuuton ja verkkokaupat ovat ainoa vähittäiskaupan muoto. Sen sijaan kuluttajat uskovat, että uudet maksutavat ja myymäläteknologia vaikuttavat tapoihimme ostaa.

84 prosenttia vastaajista arvelee, että vuonna 2030 kaupassakäyntiä määrittävät ennen kaikkea mobiilimaksut ja joustavat kotiinkuljetuspalvelut.

Kyselytutkimus tehtiin viime vuoden lopulla verkkokyselynä ja siihen vastasi tuhat amerikkalaista. Kyselyn tilasi ohjelmistoyritys Dassault Systèmes ja sen toteutuksesta vastasi riippumaton markkinatutkimusyritys CITE Research.

Lisää: Tiedote (LINKKI)

Kuva: CES2019 Dassault Systemes
Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/