Näin luodaan kännykkäverkot ja -patentit – Lue digilehdestä!

Matkaviestinnän standardoinnilla on vuosikymmenien juuret aina yhteispohjoismaisesta NMT-verkosta uusimpaan 5G:hen, kerrotaan tuoreessa Uusiteknologia-lehdessä. Voit lukea artikkelin ja koko lehden netin ilmaiseksi sähköisenä näköislehtenä. Mukana on myös laaja linkkilista.

NMT oli Pohjoismaiden avaus verkkovierailuun, ja digitaalisen GSM:n myötä roamingista tuli jo maailmanlaajuinen. Jo ensimmäisen sukupolven kännykkäverkot osoittivat, että kansainvälisen yhteensopivuuden ja esimerkiksi verkkovierailun takaamiseksi tarvitaan laajempaa standardointia.

Lisää tietoa kännykkäverkkojen standardien kehittämisestä ja patentoinnista voit lukea huhtikuun Uusiteknologia-lehden artikkelista. Juttu ja koko lehti on luettavissa tästä ilmaiseksi (LINKKI).

Siksi syntyi NMT ja siitä edelleen GSM-verkot. Nyt panostukset ovat jo maailmanluokan 5G ja tulevaisuudessa 6G-verkoissa, jonka alkavasta tutkimuksesta Oulussa voit lukea samaisesta Uusiteknologia-lehden huhtikuun numerosta.

Tutkimuksen lisäksi uusien verkkojen standardointifoorumit ovat aktiivisia uusien innovaatioiden suhteen. Toiminta tuottaa toiminta merkittävän määrän myös uusia patentteja – sekä itse standardointitoiminnan tuloksena, että yritysten tehdessä innovaatiotoimintaansa ja tuoden niihin liittyviä ratkaisuja ehdotettavaksi standardeiksi.

Koska standardeihin liittyvät nk. merkitsevät patentit (essential patents) voivat tuoda liian suurta hyötyä niiden omistajille, on standardien myötä syntyville patenteille sovittu erityiset periaatteet, joilla pyritään kohtuullistamaan niihin liittyvät maksut.

Esimerkiksi 3GPP:n projektikoordinointiryhmä (PCG) pitää yllä jäsenorganisaatioiden patenttirekisteriä 3GPP-järjestelmiin liittyvistä keksinnöistä. Julkisella listauksella pyritään suojautumaan patenttien rojaltien yllätyksiltä. Siksi yksittäiset 3GPP:n jäsenet on velvoitettu ilmoittamaan oleelliset, tai mahdollisesti oleelliset patentit järjestölle.

Patenttisalkut ovat olleet jo aiempien sukupolvien järjestelmien aikana varsin merkittävässä osassa yritysten liiketoimintaa. Yritykset myös puolustavat varsin aktiivisesti omia keksintöjään, ja julkisuudessa on ollut miljardiluokan oikeusjuttujakin.

Tuoreen Uusiteknologia-lehden standardointia käsittelevän artikkelin kirjoittaja TkT Jyrki Penttinen on työskennellyt matkaviestinnän parissa vuodesta 1987 lähtien. Nykyisin hän vaikuttaa GSMA:n Pohjois-Amerikan organisaatiossa teknologiapäällikkönä.

Artikkelin mukana on laaja linkkilista kännykkäverkkojen standardoinnista, patentoinnista ja artikkelin kirjoittamiin aiempiin artikkeleihin ja hänen uusimpaan juuri Wiley:n julkaisemaan 5G Explained -kirjaan.

Kuvituskuva: DNA

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta