Johdinsarjoja kannattaa edelleen valmistaa Suomessa

Vaasasta maailmalle ponnistanut  Crimppi on valmistanut johdinsarjoja vuodesta 2000 lähtien ja kasvanut niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla.

Crimppi teki viime vuonna Suomen kannalta merkittävän tuotannon siirron Kiinasta Vaasan tehtaille ja kasvatti tehtaan liikevaihtoaan yli kymmenen prosenttia, kasvun olleen yhtä suurta jo toista vuotta peräkkäin.

’’Kun asiat tehdään oikein, kannattava kasvu on jatkossakin mahdollista niin Suomessa kuin maailmallakin, Crimppi Oy:n toimitusjohtaja Timo Harri korostaa.

Crimppi Oy:n henkilöstöpäällikkö Heli Toppinen ja toimitusjohtaja Timo Harri. Kuvaaja Sami Pulkkinen.

Vaasan tehtaan konekantaa on uusittu ja viimeisimpänä investointina on uusi toiminnanohjausjärjestelmä.

’’Asiakkaita löytyy ympäri maailman, mutta usko suomalaiseen osaamiseen pysyy strategisena ajurina myös jatkossa’’, Timo Harri vakuuttaa. Crimppi toimii alihankkijana muun muassa Danfossille, ABB:lle ja Schneiderille.

Crimppi Oy:llä on Vaasan ja Kiinan lisäksi tehdas Kroatiassa. Väkeä on koko yhtiössä 400, joista Vaasassa noin 170. Viime vuoden liikevaihto oli 24,8 miljoonaa euroa.

Vaasan tehtaan pinta-ala noin 5400 neliömetriä, josta noin 1500 neliötä on ESD-suojattua aluetta.

Pääpainoalue on pienivolyymisissa ja vaativissa tuotteissa, prototuotannossa, uusien tuotteiden ylösajossa (NPI) sekä sähkömekaanisissa kokoonpanoissa.

Kroatia Žminjin tehdas on perustettu vuonna 2010. Sen pinta-ala on noin 2000 neliömetriä ja pääpainoalue keski- ja suurivolyymisissa tuotteissa, joilla kuitenkin melko suuri tuotevariaatio.

Kiinan 1800 neliömetrin tehdas sijaitsee Suzhoussa. Se perustettiin vuonna 2005 ja pääpainoalue Kiinan markkinat sekä tiettyjen suurivolyymisten tuotteiden valmistus vientiin.

TAUSTAA:  Crimppi Oy:n osakekanta siirtyi vuonna 2016 Arto Laineen ja yhtiön toimitusjohtaja Timo Harrin omistukseen. Myyjinä olivat entiset pääomistajat ja yhtiön perustajat, Seppo Hujanen ja Eeva-Riitta Mansikkamäki.

Kuva: Crimppi Oy