Teknologia-messut laajenee kahden vuoden päästä alihankintaosuudella

Marraskuun alussa järjestetty Helsingin Teknologia -messut järjestetään seuraavan kerran Helsingissä 9.–11.11.2021. Samalla messut laajenee uudenlaisella alihankintaosuudella, joka kantaa Kasvu & Kumppanuus-nimeä.  Myös seminaaritarjontaa laajennetaan edelleen.

Tämän vuotinen teknologiatapahtuma keräsi 14 558 kävijää ja näytteilleasettajia oli lähes 500 näytteilleasettajaa, jossa mukana 28 startup-yritystä ja 55 kansainvälistä teknologiayritystä. Se teki tapahtumasta historian suurimman.  Ja määrä kasvanee edelleen kahden vuoden päästä kun uusi alihankintaosuus tulee mukaan.

Tulevan Kasvu & Kumppanuus tarkoitus on Suomen messujen mukaan tarkoitus edistää yritysten kasvua tarjoamalla uusia verkostoitumismahdollisuuksia.

Tarkoitus ei varmaan ole suoraan kisata Tampereen messujen kaikki hallit täyttävän Alihankinta-tapahtuman kanssa. Ja nykyisistäkin Tekologia-näytteilleasettajista ainakin osa voidaan luokitella myös alihankkijayrityksiksi.

Tulevan Teknologia 21 -messujen yhteydessä järjestetään myös kaksi uutta ammattiseminaaria: Teollinen Iot ja Digitalisaatio sekä T&T-lehden Teollisuuden tulevaisuus.

Myös tänä vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Tivi Future of 5G jatkuu kahden vuoden päästä. Seminaarit järjestetään yhteistyössä Alma Talentin kanssa.

Teknologia19-tapahtuman kävijätutkimuksen teki Suomen messuille Kantar. Lähes kahdeksan sadan vastaajan otoksella 92 prosenttia oli selvityksen mukaan tapahtumaan tyytyväisiä ja 74 prosenttia ilmoitti löytäneensä messuilta uuden tuotteen tai palvelun.

Yli puolelle kävijöistä käynti messuilla vaikutti tai auttoi  tulevien ostopäätösten tekemisessä. Suurin osa kävijöistä (79 %) ilmoitti tekevänsä yrityksessään hankintapäätöksiä tai osallistuvansa niihin.

Lisää: Teknologia21 (LINKKI1 ja LINKKI2) sekä Uusiteknologia.fi:n uutisjutut Teknologia19- ja aiemmista tapahtumista (LINKKI).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta