PÄIVITETTY: Konepaja- ja IoT-tapahtumat siirtyvät – 6G Summit verkkoon

Tampereen Messut siirtää ensi viikon Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials -tapahtumat korona-viruksen takia myöhempään ajankohtaan. Myös toukokuuksi ilmoitettu Arrowin IoT Summit 2020 siirtyy syksylle. Ensi viikon Levin 6G Summit siirtyy verkkotapahtumaksi.

Valtioneuvosto antoi tänään valtakunnallinen ohjeistuksen, jonka mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet suositellaan peruttaviksi koronaviruksen takia. Valtioneuvoston ja THL:n suositus ja linjaus tilaisuuksien perumisesta koskee kaikkia tapahtumia toukokuun loppuun saakka.

Tiedotustilaisuudessa puhuneen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen mukaan virusta ei ole enää kyetty rajaamaan Euroopassa ja Suomi on siirtymässä osaksi epidemia-aluetta. Siksi myös isot yleisötilaisuudet halutaan peruuttaa.

Maailmalla jo Geneven autonäyttely ja Hannoverin teollisuusmessut on siirretty korona-viruksen takia. Yksi nimekkäimmistä perustetuista oli Barcelonan mobiilimessut. Lisäksi monia pienempiäkin ammattikongresseja ja tapahtumia on peruttu pitkin helmi-maaliskuuta.

Myös ensi viikolla järjestettävä Levin 6G Summit 2020 ollaan järjestämässä pelkästään osallistujien sisäidenä verkkotapahtumana, joka koostuu esitysdokumenteista ja verkkokeskusteluista.

Myös Oulussa järjestetty dronien lennätyskilpailu järjestettiin 13.3. ilman yleisöä, mutta välitettään kuitenkin nettiin videolähetteenä. Katsojat voivat seurata kilpailua live-lähetyksen kautta perjantaina 13.4 osoitteessa rod.oulu.com kello 10.50 lähtien, jolloin ajetaan alkukilpailut.

Kilpailunkarsinnat ja finaali, alkavat kello 16.30. Videolähetteet ovat katsottavissa myös jälkikäteen. Tapahtuman järjestäjinä ovat BusinessOulu ja Suomen droneliitto FPV Finland.

Lisää: Konepaja2020 (+wedding. 3D & New Materials) -tapahtuma SIIRTYY (LINKKI), Arrowin IoT Summit SIIRTYY (LINKKI) ja Levin 6G Summit 2020 VERKOSSA (LINKKI).