Turun Shift 2020 siirtyy lokakuulle – virtuaalisesti elokuussa

Turussa viidettä vuottaan järjestettävä kasvuyritystapahtuma Shift2020 siirtyy elokuulta lokakuulle. Tapahtuman järjestäjä on lisäksi toteuttamassa elokuussa kahden päivän netin virtuaalitapahtuman, joka toiminee myös hyvänä pilottina tulevaisuuden hybriditapahtumiin.

Shif Business Festival oli tarkoitus järjestää elokuussa tuttuun tapaan kahden päivän ja tuhansien kävijöiden tapahtumana. Koronakriisin myötä päätapahtumaa on päätetty siirtää kahdella kuukaudella eteenpäin.

Samalla Shiftin tapahtumakonsepti tulee samalla muuttumaan hybriditapahtumaksi.Se tulee sisältämään sekä fyysisiä että virtuaalisia ulottuvuuksia. Tulevaa lokakuun tapahtumaa suunnitellaan siten, että molemmat ulottuvuudet ovat skaalattavissa lokakuussa vallitsevaan tilanteeseen ja määräyksiin nähden.

Myös kaksipäiväinen tapahtumakonsepti tulee murtumaan, sillä elokuussa kokeillaan Shiftin alkuperäispäivämäärillä pelkästään virtuaalinen tapahtumaa.

“Matka uuteen Shiftiin alkaa virtuaalitoteutuksella 26.-27.8.2020 ja kulminoituu päätapahtumaan 27.-28.10.2020. Päätapahtuman fyysinen osio järjestetään Turussa Innovaatiokeskus Joessa.” kertoo Shiftin toimitusjohtaja Mari Männistö.

Turun Shift-tapahtuma eroaa muista Suomessa järjestettävistä tapahtumista siinä, että se tarjoaa muita tapahtumia selvästi laajemman näkökulman niin uusimpiin tekoäly- ja digitekniikoihin, mutta sisältää myös uuden teknologian käytön eettisen osuuden. Tapahtuma on järjestetty yleensä kesän alussa tai loppupuolella ja tapahtumapaikkoina ovat olleet Turun linna, Kakolan vankila ja Ruissalo.

Lisää: Shift-tapahtumat (LINKKI) ja muut alan tapahtumat Uuden teknologian päivitetyssä messu- ja kongressilistassa 2020-2021 (LINKKI).

Arkistokuva: Shift