Käytettyjen paristojen metallit sopivat lannoitteeksi

Käytetyistä alkaliparistoista voidaan valmistaa murskaamalla nestemäistä hivenravinnelannoitetta. Toiminnan takana on kärsämäkeläiselle Tracegrow Oy, joka on saanut toiminnastaan kiertotalouden kuluvan vuoden kiertopalkinnon. Palkinnon myötää Suomen ympäristökeskuksen koordinoima Circwaste-hanke.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen ojensi tänään virtuaalisen diplomin Tracegrown toimitusjohtaja Mikko Joensuulle Kunnat kestävän kehityksen toteuttajina -webinaarissa. ”Tällainen uusi, tulevaisuuden liiketoiminta näyttää suuntaa toivottavasti monille!” ministeri Mikkonen sanoo perusteluissaan.

Tracegrown patentoima teknologia mahdollistaa paristojätteen turvallisen jatkokäsittelyn, jonka lopputuloksena syntyy korkean jalostusarvon kierrätystuotteita. Yhtiön tehdas käynnistyi Kärsämäelle kaksi vuotta sitten.

Yhtiö myy valmistamiaan mikroravinnetuotteita lannoitteiden jälleenmyyjille ja lannoitevalmistajille.

Yhtiön prosessissa paristomassa liuotetaan ja haitalliset aineet kuten nikkeli ja kadmium poistetaan liuoksesta. Puhdistettu lopputuote on EU:n lannoitelainsäädännön mukainen sinkki- ja mangaanipitoinen hivenravinneliuos, tuotenimeltään ZM-Grow.

Prosessista ei synny valmistajan mukaan ilmaan haitallisia päästöjä eikä myöskään jätevesiä. Yhtiön tehdas pystyy täyden kapasiteetin saavutettuaan prosessoimaan kaiken Suomesta kerättävän alkaliparistojätteen, ja myöhemmässä vaiheessa tarkoituksena on avata uusia tehtaita ulkomaille.

Maailmalla käytetään noin kymmenen miljardia alkaliparistoa vuodessa ja ne voivat päätyä kierrätysratkaisuista huolimatta myös kaatopaikoille.

Lisää: Tracegrow Oy (LINKKI).