Suomalainen droneyhtiö hamuaa ulkomaille

Muuramessa pienoiskoptereita valmistava VideoDrone Finland tähyää entistä tiukemmin ulkomaille. Yritys on saanut kumppanikseen pääomasijoitusyhtiö Midinvest Managementin pääomarahaston. Tarkoituksena on panostaa erityisesti kasvuun ja vientiin.

Muuramelainen Videodrone toteuttaa ammattitason drone-ratkaisuja tekniseen ilmakuvaukseen sekä kartoitus-, mittaus-, tarkastus- ja valvontatehtäviin. Yrityksen tuotteet on suunniteltu, kasattu ja valmistettu Suomessa. 

’’Kokonaisuus kattaa joko valmiin tai räätälöidyn järjestelmän sisältäen suunnittelun, valmistuksen, koulutuksen sekä elinkaarihallinnan”, kertoo VideoDronen toimitusjohtaja ja perustaja Juhani Mikkola.

Vuonna 2013 perustettu VideoDrone työllistää alihankkijoiden lisäksi neljä henkilöä. Liikevaihto oli viime vuonna 0,8 miljoonaa euroa.

”Asiakaskuntaan kuuluu niin yksityisiä kuin julkisiakin tahoja, myös ulkomailla”, kertoo Midinvest Managementin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Nikula.

”Tarkoituksena on panostaa erityisesti kasvuun ja vientiin, ja yhteisenä tavoitteena on vahvistaa yhtiön kansainvälistä osaamista uutta johtoa rekrytoimalla”, Nikula lisää rahastosijoituksen taustoja.