Kesäkuun kännykkämyynnit listattu

Samsungin A40-tarjousmallin menekki jatkui kesäkuussa. Esimerkiksi DNA:lla ykköspaikalle kapusi toista kuukautta putkeen A40 -malli, jonka seuraajamalli Samsung Galaxy A41 nousi DNA:lla kahdeksannelle sijalle. Myös Telialla ja Elisalla Samsungin A40-malli myi edelleen hyvin.

Samsungin A40-puhelinmalli on ollut tämän vuoden puolella jopa viitenä kuukautena myydyin ja kesäkuussa kysyntä jatkui edelleen vahvana. Monille sen näytön sopiva koko ja ominaisuudet alle kahden sadan euron hinnalla ovat olleet menekin syynä.

Myös yrityspuolen myydyimpien puhelimien listalla kärkipaikalla oli esimerkiksi Telialla toukokuun tapaan Samsung Galaxy A40. Telialla kymmenen myydyimmän puhelimen listalle nousi peräti seitsemän Samsungin laitetta.

Myös listan ulkopuolella on nähtävissä liikehdintää. Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Ville Valkaman mukaan kasvun merkkejä osoittavat Motorola, Xiaomi sekä Sony. Mielenkiinnolla seuraamme, nouseeko näiden merkkien jokin 5G-malli myydyimpien listalle, kertoo Valkama.

Operaattoreiden 5G-verkon laajentuminen näkyy myös jo puhelimien myynnissäkin, mutta suurin osa laitemalleista on edelleen 4G-versioita.  Kesälomien alkaminen ja ihmisten ulkoilun lisääntyminen näkyivät teleoperaattoreiden mukaan äly- ja urheilukellojen myynnin kasvuna.

DNA:n myydyimmät kännykät kesäkuussa 2020, henkilö- ja yritysasiakkaat    

  1. Samsung Galaxy A40
  2. Samsung Galaxy A20e
  3. Apple iPhone 11
  4. Huawei P Smart 2019
  5. Apple iPhone SE (2. sukupolvi)
  6. Samsung Galaxy A51
  7. Huawei Honor 10 Lite
  8. Samsung Galaxy A41
  9. Apple iPhone 7
  10. Samsung Galaxy A71
  11. Apple iPhone 11 Pro
  12. OnePlus 7T
  13. Samsung Galaxy A51 5G
  14. Xiaomi Redmi Note 8 Pro
  15. Huawei Honor 20 Lite

Elisan myydyimmät kännykät kesäkuussa 2020, henkilöasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A40
  2. Samsung Galaxy A20e
  3. Huawei P Smart 2019
  4. Apple iPhone 11
  5. Apple iPhone SE 2020
  6. Apple iPhone 7
  7. Apple iPhone XS
  8. Samsung Galaxy A71
  9. OnePlus 7T
  10. Huawei Honor 7S
  11. Samsung Galaxy A51
  12. Huawei P30 Lite
  13. Nokia 130
  14. Huawei Honor 20 Lite
  15. Apple iPhone 11 Pro

Elisan myydyimmät kännykät kesäkuussa 2020, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A20e
  2. Apple iPhone 11
  3. Apple iPhone SE 2020
  4. Samsung Galaxy A40
  5. Samsung Galaxy A71
  6. Samsung Galaxy A51
  7. Samsung Galaxy Xcover 4s
  8. Nokia 4.2
  9. Apple iPhone 11 Pro
  10. Samsung Galaxy S10
  11. OnePlus 7T
  12. OnePlus 8 Pro 5G
  13. Apple iPhone 7
  14. Samsung Galaxy S20
  15. Nokia 7.2

Telian myydyimmät kännykät kesäkuussa 2020, henkilöasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A20e
  2. Samsung Galaxy A40
  3. Apple iPhone 11
  4. Apple iPhone SE (2020)
  5. Huawei P Smart
  6. OnePlus 7T
  7. Apple iPhone 7
  8. Samsung Galaxy A71
  9. Samsung Galaxy A51
  10. Huawei Honor 7S

Telian myydyimmät kännykät kesäkuussa 2020, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A40
  2. Samsung Galaxy Xcover 4s
  3. Apple iPhone SE
  4. Nokia 7.2
  5. Samsung Galaxy A51
  6. Apple iPhone 11
  7. Samsung Galaxy A20e
  8. Samsung Galaxy A8
  9. Samsung Galaxy S10e
  10. Samsung Galaxy A71