Tuulivoimalla jo kymmenen prosenttia kulutuksesta

Suomen tuulivoimaloiden tuottaman sähkön määrä kasvoi viime vuonna 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna: vuonna 2020 tuulivoimaloilla tuotettiin Energiateollisuuden mukaan 7 788 gigawattituntia sähköä. Tämä vastasi noin kymmenen prosenttia koko Suomen sähkönkulutuksesta. 

Suomeen rakennettiin viime vuoden aikana 67 uutta tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 302 megawattia. Vuoden lopussa Suomen tuulivoimakapasiteetti ylsi yhteensä 2 586 megawattiin ja 821 tuulivoimalaan, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys.

Kuva: Hyötytuuli Oy.

Suurin osa vuonna 2020 rakennetuista tuulivoimaloista on rakennettu yhdistyksen mukaan markkinaehtoisesti, ilman valtion taloudellista tukea. Vuonna 2021 – 2023 tulee vielä valmistumaan jonkin verran tuotantotuen kilpailutuksessa menestyneitä hankkeita.

’’Valtaosa rakenteilla olevasta kapasiteetista ja kaikki uudet investointipäätökset tehdään markkinaehtoisesti ilman valtion taloudellista tukea, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Tästä on hänen mukaansa kiittäminen, nopeasti kehittynyttä tuulivoimateknologiaa, joka on mahdollistanut tuulivoima uuden esiinmarssin. Esimerkiksi jos kaikki suunnitellut tuulivoimahankkeet, joista on tehty investointipäätös valmistuvat vuonna 2021, niin kapasiteetti lisääntyy yhteensä 990 megawatilla.

Uusien tuulivoimaloiden tuotanto voisi tuulivoimayhdistyksen mukaan nousta vuonna 2022 jopa 11 terawattituntiin. Määrä voisi kattaa yli 12 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta, mikäli sähkönkulutus nousee ensi vuonna takaisin sille tasolle, millä se oli ennen COVID19-pandemiaa.

Lisää: Suomen tuulivoimalat – myös puretut (LINKKI),  rakenteilla olevat tuulivoimat (LINKKI) ja suunnitteilla olevat hankkeet (LINKKI).

Kuvituskuva: STY ry