Korona-testaus toi BioFinland-palkinnon

Yhdysvaltoihin muutama viikko sitten myyty terveysyritys Mobidiag on saanut suomalaisen bioteollisuuden BioFinland-palkinnon. Yrityksen pcr-tekniikan avulla voidaan diagnosoida koronan lisäksi laajalti erilaisia hengitys- ja suolistotulehduksia. Palkinto jaettiin tänään virtuaalisessa ChemBio Finland -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

Suomen Bioteollisuus ry:n ja Suomen Messusäätiön BioFinland-palkinto myönnetään joka toinen vuosi suomalaiselle henkilölle, ryhmälle, yhteisölle tai yritykselle, joka on kehittänyt bioalan innovaation, josta voi kehittyä kansainvälisestikin merkittävä tuote, tai joka tuo toimialalle positiivista imagoa ja kansainvälistä näkyvyyttä.

”Suomen Bioteollisuuden  hallitus valitsi Mobidiag Oy:n BioFinland -palkinnon voittajaksi perustuen sen pitkäjänteiseen työhön suomalaisen teknologiaosaamisen kehittämisessä ja esimerkkinä suomalaisen Life Science -yrityksen mahdollisuuteen menestyä kovassa kansainvälisessä kilpailussa”, toteaa Suomen Bioteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Maarit Merla.

Kuukasi sitten yritys sopi yrityksen myynnistä yhdysvaltalaiselle terveysjätille Hologicille. Suomessa kehitetty teknologiaosaaminen pitää silti yrityksen toiminnan edelleen Suomessa. Mobidiag on investoinut tuotekehitykseen kaikkiaan 130 miljoonaa euroa.

”Yrityskaupan myötä saamme lisäresursseja tuotantomme laajentamiseen ja ainutlaatuisen teknologiamme edelleen kehittämiseen” sanoo Mobidiagin toimitusjohtaja Tuomas Tenkanen. Koronan myötä toiminta on siirtynyt nyt aiempaa enemmän hengitystieinfektioiden diagnosointiin.

Koronan vaikutuksesta myynti on kasvanut moninkertaiseksi. Mobidiagilla on Suomen lisäksi toimintaa Ranskassa, Ruotsissa ja Britanniassa.  Yritys työllistää tällä hetkellä 220 henkilöä.

Kuva: Mobidiag