Maailman pienimmät vastamelukorvatulpat

Oululainen QuietOn on julkaissut entistä pienikokoisemman tuotteensa. Uutuus on vastamelutekniikkaa hyödyntävä korvatulppa, joka mahtuu kokonaisuudessaan korvakuopan sisään. Yhtiön ensimmäistä mallia on myyty maailmalla jo yli 70 000 kappaletta 125 eri maassa. Mukana on video uutuuden vastamelutekniikoista.

Uuden QuietOn 3:n vastamelutoiminto mittaa ulkoisen melun tarkasti ja tuottaa saman mutta vastavaiheistetun äänisignaalin, joka puolestaan kumoaa ulkoisen äänenpaineen ennen kuin se ehtii korvan tärykalvolle. “QuietOn 3 -tulppien teknologia vaimentaa melua tehokkaasti, ja kilpailevista ratkaisuista poiketen on tehokas myös matalataajuisen melun kuten kuorsausäänen vaimennuksessa, luoden näin paremmat, melusaasteelta vapaat olosuhteet nukkumiseen’’, sanoo yrityksen toimitusjohtajan Jussi Lemiläinen.

Kuva: www.quieton.com

Yleisimmät unta häiritsevät matalataajuiset melut ovat yrityksen mukaan lähtöisin esimerkiksi lämmitysjärjestelmistä, kodinkoneista, liikenteestä, lentokoneista tai jopa kuorsauksesta ja äänekkäistä naapureista.

“Kilpailevien valmistajien valkoista kohinaa tai muuta lisämelua tuottavat melun peittämiseen pohjautuvat laitteet auttavat kyllä nekin nukahtamaan, mutta lisämelun tuottaminen lisää kuuloaistiärsykettä ja estää käyttäjää saavuttamasta syvän unen vaihetta.”, vakuuttaa Lemiläinen.

Uuden QuietOn 3:n mukana tulee neljä eri kokoista pehmeää korvasovitetta. Langattomuuden ja latauskotelon automaattisen latauksen avulla QuietOn 3 -tulpat ovat aina käyttövalmiit,, sillä yhdestä latauskerrasta riittää virtaa 28 tunniksi. Pienen kokonsa myötä uutuus mahdollistaa myös nukkumiseen sivuttain korva tyynyä vasten ilman epämukavuutta.

Lisää: QuietOn 3:n vastamelutekniikat Youtube-videolla (LINKKI).