Nettisatelliitit jo loppuvuodesta käyttöön

Matalan kiertoradan satelliittipalveluiden tietoliikenneyhteyksillä voi olla potentiaalia myös turvallisuus- ja viranomaiskäytössä. Suomen valtion omistama Erillisverkot järjesti viime viikolla verkkoseminaarin OneWeb-yhtiön ratkaisusta, joka aikoo aloittaa palvelut pohjoisella alueella loppuvuodesta ja maailmanlaajuisesti vuoden 2022 aikana.

Valtion pääosin omistama Erillisverkot on esitellyt jo aiemminkin kohderyhmälleen uusia teknologioita, joista voisi olla hyötyä tulevaisuuden ratkaisujen toteuttamisessa.  Tällä kertaa aihe kiertyi viime viikolla järjestetyssä nettiseminaarissa sadoista satelliiteista rakentuvan OneWeb-ratkaisun ympärille.

”Järjestimme OneWeb-satelliittipalveluesittelyn, jotta turvallisuustoimijoilla ja kriittistä infrastruktuuria varmistavilla organisaatioille on paras mahdollinen näkymä tulevaisuuden teknologioihin”, kertoo Erillisverkkojen teknologiajohtaja Antti Kauppinen tilaisuuden luonteesta. Yhtiö aikoo myös jatkossa tuoda esille teknologianeutraalisti eri toimijoita, joiden palveluista suomalaiset turvallisuustoimijat voivat hyötyä.

Virtuaaliesittely toteutettiin OneWebin Venture Parkin innovaatiokeskuksesta Iso-Britanninan Buckinghamshirestä. Siinä esiteltiin syntymässä olevan satelliittipalvelun rakennetta sekä suorituskykyä, jonka ilmoitettiin pystyvän jopa 195 Mbps:n siirtonopeuteen ja 70 millisekunnin tulo-menoviipeeseen.

Esittelyssä havainnollistettiin myös signaalien saumatonta siirtämistä satelliitilta satelliitille ja yhdyskäytävä yhdyskäytävälle. Maa-asemia on Euroopassa muun muassa Norjassa ja Portugalissa.

Valmistuttuaan OneWeb-yhtiön ratkaisuun kuuluu 648 LEO-satelliittia. Yhtiö aikoo aloittaa kuitenkin toiminnan nykyisillä LEO-satelliiteilla jo marraskuussa 2021 Pohjoismaissa ja arktisilla alueilla sekä maailmanlaajuisesti vuoden 2022 aikana.

Lontoossa pääkonttoriaan pitävä OneWeb on yksi matalan kiertoradan tietoliikennesatelliittien verkkoa (low earth oribit, LEO) rakentavista toimijoista. Uudentyyppiset LEO-satelliitit mahdollistavat globaalisti nopean ja viiveettömän tietoliikennepalvelun.

Uudet LEO-satelliitit tuottavat ja välittävät dataa, jota tarvitaan niin uusissa 5G-tietoliikenneratkaisuissa, sään ennustamisessa kuin vaikkapa erilaisissa maa- ja metsätalouspalveluissa. Lisäksi lähes kaikkia avaruusteknologioita hyödynnetään myös sotilaallisesti.

Lisää: OneWeb (LINKKI), tiedoteet (LINKKI), videoesittely toiminnasta (LINKKI) ja Erillisverkot (LINKKI)

Kuvat: OneWeb

Päivitetty