Uusi tarkempi säätutka Vihtiin

Ilmatieteen laitoksen uusi aiempaa tarkempi säätutka on noussut kevään aikana Vihtiin. Tutkan testaus on parhaillaan käynnissä, ja se otetaan operatiiviseen käyttöön heinäkuun alussa. Kaikkiaan laitoksella on eri puolilla Suomea 11 tutka-aseman verkosto.

Uuden tarkemman Vihdin tutkan valmistumisen myötä Ilmatieteen laitoksen ylläpitämän tutkaverkon ensimmäinen tutka Vantaalla lopettaa toimintansa. Vantaan tutka puretaan ja poistetaan Kaivokselan vesitornista syksyn 2021 aikana.

Säätutka on tärkeä havaintoväline ennustettaessa nopeasti muuttuvia säätilanteita. Sen avulla kyetään tehokkaasti havaitsemaan esimerkiksi paikalliset sateet ja erottamaan sateen eri olomuodot toisistaan. Uusi tutka ennustaa nopeasti muuttuvia säätilanteita.

”Parempi mittausympäristö mahdollistaa aiempaa laadukkaammat mittaukset ja tarkemmat lähihetkiennusteet 1–3 tunnin aikavälillä”, sanoo tutkija Mikko Kurri Ilmatieteen laitokselta.

Suomen säätutkaverkkoon kuuluu Vihdin tutkan valmistuttua 11 tutka-asemaa. Muut säätutkat sijaitsevat Korppoossa, Kaipiaisissa, Kesälahdella, Nurmeksessa, Ikaalisissa, Kuopiossa, Petäjävedellä, Utajärvellä, Vimpelissä ja Luostotunturilla.

Vihdin tutka, kuten kaikki muutkin verkon tutkat, hyödyntää kaksoispolarisaatioteknologiaa, joka parantaa tutkadatan ja kuvien laatua. Esimerkiksi sadetta esittävistä tutkakuvista saadaan entistä paremmin poistetuksi muut kuin sadekaiut, kuten linnut ja hyönteiset. Kaksoispolarisaatiotutkilla voidaan määrittää myös sateen olomuoto, eli sataako vettä, räntää vai lunta.

Näin toimi säätutka: Järjestelmä lähettää ilmakehän eri suuntiin lyhyitä mikroaaltopulsseja. Pulssin kohdatessa esteen, esimerkiksi sadepisaroita, sen tehosta siroaa pieni osa takaisin tutkalle ja se mittaa takaisin sironneen pulssin tehon ja matka-ajan. Tehosta voidaan päätellä sadekuuron intensiteetti, matka-ajasta taas sen etäisyys tutkasta. Mittauksen Doppler-siirtymän avulla saadaan selville pisaroiden liikenopeudet. Pisaroiden liikenopeuksista voidaan puolestaan määrittää tuulen suunta ja nopeus.

Lisätietoja: Suomen säätutkat ja tutkaverkosta (LINKKI).

Kuva: Ilmatieteen laitos/Klaus Haikarainen